Tren­di­käs kom­but­sa-juo­ma val­mis­tuu myös ko­ti­keit­tiös­sä – käynyt tee ei vält­tä­mät­tä kuu­los­ta kovin her­kul­li­sel­ta, mutta sitä se kui­ten­kin on

Fermentoitu tee eli kombutsa on vuosituhansia vanha kiinalainen juoma, jonka ystävät vannovat sen lukuisten koettujen terveyshyötyjen nimeen.
Fermentoitu tee eli kombutsa on vuosituhansia vanha kiinalainen juoma, jonka ystävät vannovat sen lukuisten koettujen terveyshyötyjen nimeen.
Kuva: Mikko Halvari

Kombutsa, kombucha, volgansienitee – trendien aallonharjalle viime vuosina nousseella terveysjuomalla on monta nimeä. Kombutsa on tullut maailmalta Suomeen jo vuosikymmeniä sitten, mutta viime vuosina se on taas noussut uuteen suosioon.

Juoma alkoi saada jälleen mainetta terveysbloggareiden parissa muutama vuosi sitten ja nyt alkujaan Kiinassa kehiteltyä terveysjuomaa saa luontaistuotekauppojen lisäksi jo tavallisista ruokakaupoistakin.

– Kobutsasta on alettu puhua viime vuosina yhä enemmän. Voisi sanoa, että viimeisen vuoden aikana se on noussut selvästi pintaan myös Suomessa ja meidänkin korkeuksilla, kertoo fytonomi, Kuusamon luontaistuotekauppa Lifen yrittäjä Merja Niemelä.

Fermentoitu tee eli kombutsa on vuosituhansia vanha kiinalainen juoma, jonka ystävät vannovat sen lukuisten koettujen terveyshyötyjen nimeen.

– Kombutsan valmistus perustuu hapattamiseen eli fermentointiin. Hapattajana toimii elävä kombutsaviljelmä, joka tunnetaan myös volgansienenä.

Juoman ainesosalista on lyhyt – tarvitaan teetä, sokeria ja elävä kombucha-viljelmä. Oikeastaan kyseessä ei kuitenkaan ole sieni, vaan erilaisten hiivojen ja bakteerien muodostama kasvusto.

Kombutsa-juoman vaikutuksista osa selittynee teen ominaisuuksilla, osa taas aktiivisilla ainesosilla, joita juomaan syntyy hapattamisen tuloksena.

– Hapattamisprosessin seurauksena juomaan syntyy maitohappobakteereja. Hyvät maitohappobakteerit vahvistavat immuunipuolustusta ja ovat hyväksi suolistolle ja ruoansulatuselimistölle. Suoliston hyvinvointi taas vaikuttaa laajemminkin koko elimistön toimintaan.

Säännöllisesti kombutsaa nauttivat vannovat juoman parantavan ruoansulatusta ja kehon immuunipuolustusta. Tieteellistä tutkimusta väitteiden todistamiseksi ei juurikaan ole, vaan ne perustuvat käyttäjien kokemuksiin. Kombutsalla on kuitenkin takanaan hyvin pitkä suosio terveysjuomana Kiinassa ja probioottien tiedetään tasapainottavan suoliston toimintaa.

Käynyt tee ei välttämättä kuulosta kovin herkulliselta, mutta sitä se kuitenkin on, Niemelä kertoo.

– Maku on raikas ja kupliva. Valmiissa kombutsa-juomissa on tarjolla myös erilaisia makuja, joissa kombutsaa on maustettu esimerkiksi sitruunalla ja inkiväärillä, vadelmalla, kookoksella tai hedelmillä.

Merkeissä on eroja – joidenkin valmistajien juoma on väkevämpää ja joidenkin taas miedompaa ja makeampaa.

– Osa kombutsan ostajista hakee juomasta juuri terveysvaikutuksia, mutta monet käyttävät sitä ihan sen hyvän maun vuoksi. Se koetaan terveellisemmäksi vaihtoehdoksi vaikkapa limsoille, energiajuomille tai alkoholijuomille.

Kombutsaa myydään valmiiksi juotavina versioina, mutta sitä voi myös valmistaa itse. Juoman valmistaminen muistuttaa hieman siman tekemistä.

Volgansieniä voi ostaa ekokaupoista, mutta myös sosiaalisessa mediassa toimii kombutsan valmistukseen perehtyneitä ryhmiä. Ryhmissä sieniä annetaan, vaihdetaan ja myydään aktiivisesti.

Juoman mahdollisen puhdistavan vaikutuksen vuoksi kombutsan käyttö kannattaa aloittaa maltillisesti pienin annoksin. Perinteisesti kombutsaa on nautittu sen virkistävän ja energisoivan vaikutuksen vuoksi.

Kombutsan valmistus

Ainesosat:

2 litraa vettä

4 tl maustamatonta vihreää tai mustaa teetä

200 g sokeria

Elävä kombutsaviljelmä eli volgansieni (myydään myös nimellä scoby)

Noin 2 dl volgansienen mukana tullutta nestettä

Halutessasi esimerkiksi sitruunaa ja inkivääriä maustamiseen

Tee näin:

Keitä vesi ja lisää joukkoon tee. Anna hautua noin vartin ajan ja sekoita sitten sokeri juomaan.

Anna juoman jäähtyä kädenlämpöiseksi ja kaada se sitten puhtaaseen lasipurkkiin.

Huuhtele volgansieni ja lisää purkkiin. Kaada purkkiin lisäksi noin 2 desiä sienen mukana tullutta nestettä.

Sido keittiöpyyhe/harsokangas purkin suulle. Laita sitten juoma huoneenlämpöön, vedottomaan paikkaan tekeytymään noin 8-10 päiväksi.

Maistele juomaa noin viikon jälkeen. Poista sieni, kun juoma on mielestäsi tarpeeksi hapanta.

Ota talteen volgansienen lisäksi muutama desilitra valmista kombutsaa, jos haluat valmistaa juomaa uudestaan.

Voit halutessasi maustaa juomaa hedelmillä tai mehulla. Mehun voi lisätä suoraan lasipulloihin, joita käytät juoman säilyttämiseen.

Pullota valmis juoma tiiviisti puhtaisiin lasipulloihin niin, että juoman ja pullon suun välille jaa vähintään pari senttiä tilaa.

Anna kombutsan tekeytyä jääkaapissa vielä noin viisi päivää.

Valmis juoma säilyy jääkaapissa avaamattomana useita viikkoja.