Tammikuun aluevaaleissa oli keskeinen kysymys, säilyykö kaikissa kunnissa sote-palvelut ja millä tasolla. Kaikki ehdokkaat luonnollisesti vaalimainonnassaan lupasivat puolustaa lähipalveluja alueellaan, ja valituksi tulleet näin ovat toimineetkin.
Mutta uutisvirtaa seuratessa herää kysymys, miten on käynyt tai käymässä lähipalveluille. Vika ei ole vastuuseen valituilla, vaan vika on valtion harjoittamassa alibudjetoinnissa hyvinvointialueille.
Nyt lankeaakin aluevaltuustolle raskas vastuu siinä, että miten toteutetaan niukkuuden jakaminen siten, että alibudjetoinnin negatiiviset vaikutukset Koillismaan ihmisille, kuntien imagolle, yritystoiminnan sijoittumiselle, elinvoimalle, Itä- ja Pohjois-Suomen asuttuna pitämiselle ja tärkeimpänä kysymyksenä inhimilliselle kärsimykselle sen eri muodoissaan jäisivät mahdollisimman vähäisiksi.