Pelastusala ei ollut Määtälle itsestäänselvyys. Koulutukseltaan Määttä on nimittäin rakennnuspuolen insinööri. Työura alkoi vasara kädessä.
– Olin timpurina ja teknisen toimiston mestarina kunnassa. Sitä ennen olin vuoden ajan Pentikillä yhtä laajennusta tekemässä, Määttä kertaa.
Vakituinen työsuhde oli iso syy uranvaihtoa pohtiessa. Palotarkastajan virkaan nimitys vuonna 1981 antoi toivottua turvaa toteuttaa suunnitelmia, kuten oman talon rakennuttamista. Vuodet vierivät ja pelastusala kuljetti mennessään, kiitos mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn.
Palotarkastajan työnkuva on muuttunut vuosikymmenien saatossa paljon. Ennen vanhaan asuttavia rakennuksia tarkastettiin jatkuvalla syötöllä.
– Kaikki omakotitalot, joissa jatkuvasti asuttiin, kierrettiin kolme vuoden välein läpi.
Kyseessä oli valtava työmäärä, kun ottaa huomioon talojen lukumäärän.
– Vuosittain piti kiertää semmoinen 600-700 taloa.
Nykyisellään tarkastuskäytännöt ovat muuttuneet. Avainsanoina ovat valistus ja neuvonta.
– Yritämme kääntää ihmisten mielialaa siihen, että he ymmärtäisivät, että nyt on kysymys heidän omasta kiinteistöstään.
– Minustahan se on ihan järkevää – minun vastuullahan tämä kiinteistö on, ei pelastuslaitoksen.
Riskikohteet, kuten teollisuuslaitokset ja hoitolaitokset kierretään sykleissä edelleen.
Palo syttyy, jos se on syttyäkseen – siihen ei palotarkastajan käynti vaikuta mitenkään, Määttä toteaa.
Rakennuskanta on muuttunut vuosikymmenien varrella ja niiden turvallisuus on parantunut. Tulipaloja syttyy onneksi entistä harvemmin.
– Vuosittainkaan paloja ei ole kuin muutama kappale [tehtävien] kokonaismäärästä, Määttä kertoo.
Syttymissyytä tutkii pelastuslaitoksen puolelta palonsyyntutkijat yhdessä poliisin kanssa. He pyrkivät selvittämään tapahtumien kulkua. Kolme syytä nousevat Määtän puheissa esille: sähkö, tulisija ja hormisto.
– Ne ovat ne kolme syytä – ja ihmisen huolimattomuus.
Kiuas on asia, jota ilman kiinteistöpaloista ei oikein voi keskustella. Nautinnon lähde on myös surullisenkuuluisa siitä, että moni on menettänyt kotinsa sen takia.
– Pannaan sähkökiukaan päälle narut siihen ja vaatteet roikkumaan ja pannaan kiuas päälle. Kuumuus aiheuttaa nailonnarujen sulamisen ja vaatteet tippuvat [kiukaan] päälle.
Eräs pelastustilanne on jäänyt erityisesti Määtän mieleen. Posiolta Taivalkosken suuntaan kuljettaessa paloi motelli- ja kauppaliike eräänä talviyönä. Lunta tuli valtoimenaan.
– Kuski katsoi toista puolta tieltä ja minä katsoin toista. Nyt aurausviitat vilkkuu, käännä vähäsen vasemmalle. Eteensä ei nähnyt.
Kolmenkymmenen kilometrin matka taittui tuskallisen hitaasti. Kiinteistö menetettiin totaalisesti.
Määttä muistuttaa ihmisten omatoimisuuden hyödyistä: pitkien välimatkojen maassa jokaisen olisi hyvä osattava alkusammutuksen perusteet.
– Palo syttyy täyden palamisen vaiheeseen 5-7 minuutin aikana ja jos mitään ole tehty, niin se on melkein sitten siinä, Määttä toteaa.
Mielenterveydestä huolehtiminen on pelastushenkilöstölle äärimmäisen tärkeää. Niin sanotut ”ilkeät tapaukset” käydään heti tilanteen jälkeen läpi omalla porukalla. Tarvittaessa keskustellaan ammattiauttajan kanssa.
– Ihminen on ihminen ja täytyy huolehtia, että oma mielenterveys säilyy hyvänä.
– Yleensä me mennään saunan lauteille. Viimeistään siellä se puretaan.
Me-henki tulee ilmi monesti Määtän puheista. Hän puhuu hyvin lämpimästi työtovereistaan. Uraansa hän kuvailee hyvin monipuoliseksi.
– Kahta samanlaista päivää ei ole, silloin sen tietää että skaala on laaja. Koskaan ei tiedä, mitä sattuu.
Niin, vaikka Määttä siirtyikin helmikuussa ansaituille eläkkeelle, ei palokuntatoiminta ole jäänyt taka-alalle.
– Me kahden eläkeläisen kanssa me vuorotellaan yhtä vuoroa miehistöpäivystyksessä. Ryhmäjohtaja soittelee, että kuka on vapaana.
– Nythän se on harrastus, Määttä nauraa tyytyväisenä.
Eläkepäivät ovat sujuneet rauhallisesti. Puiden pilkkomista omaan tahtiin, omakotitalon ylläpitotoimia ja palokuntaa, tietenkin. Keinutuoli on löytänyt tiensä olohuoneeseen. Lomareissuja kelpaa myös suunnitella, aikaa kun on. Joululoma ulkomailla kiehtoo.
– Olisi mukava olla katsos tonttulakki päässä ja uikkarit jalassa uima-altaan vieressä kolmenkymmenen asteen helteessä, kun täällä on neljäkymmentä astetta pakkasta, Määttä kertoo iloisesti nauraen.