Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (avi) on antanut uuden määräyksen koskien Kuusamon Suurpetokeskusta. Määräyksen mukaan Kuusamon Suurpetokeskuksen on järjestettävä eläimille tarvittava hammashoito toukokuun loppuun mennessä.
Avi määräsi Suurpetokeskuksen korjaamaan eläinten hoidossa havaitut epäkohdat viime vuoden elokuun loppuun mennessä.
Avin marraskuussa tekemän selvityspyynnön perustella Suurpetokeskus ei ole määräaikaan mennessä, eikä sen jälkeenkään järjestänyt kaikille eläimille asianmukaista eläinlääkärin tekemää terveystarkastusta, eikä hankkinut hoitoa kaikille sitä tarvitseville eläimille.
Nyt avi vaatii, että Suurpetokeskuksen täytyy järjestää eläinten hampaiden tutkimukset ja hoidot asiantuntevan eläinlääkärin toimesta.
Valitus käsittelyssä
Avi päätti viime vuoden syyskuussa lakkauttaa suurpetokeskuksen eläintarhaluvan. Eläimet olisi pitänyt joko sijoittaa toisiin eläintarhoihin tai lopettaa.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kielsi kuitenkin lokakuussa Suurpetokeskuksen eläintarhaluvan peruuttamista koskevan päätöksen täytäntöönpanon.
Valitus avin antamasta päätöksestä Suurpetokeskuksen eläintarhaluvan peruuttamisesta on yhä käsittelyssä Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa.
Myös poliisilla on meneillään esitutkinta keskuksen toiminnasta. Viime syksynä poliisi tiedotti, että tutkinnan rikosnimikkeiksi ovat muodostuneet törkeä eläinsuojelurikos ja luonnonsuojelurikos.