Ebba An­ne­ber­gin ko­lum­ni: Men­nei­tä muis­te­len niin mie­lel­lä­ni vielä "mennä kesänä minusta tuli 62-vuo­tias käy­lä­läi­nen, nyt on kii­tok­sen aika"


-
Kuva: Mikko Halvari

Tulin Kuusamon Käylään töihin heinäkuun puolivälissä 1957. Mennä kesänä minusta tuli 62-vuotias käyläläinen.

Minut oli valittu vastaperustetun Käylänpiirin terveyssisareksi.

Kunta oli antanut minulle huoneen ja keittiön käsittävän virka-asunnon Käylän Osuuskassan vintiltä.

Mitään vastaanottohuonetta ei ollut, joten keittiössä vastaanotin asiakkaani: annoin lääkeruiskeita, rokotin ja hoidin pieniä vammoja.

Siinä samalla tutustuin käyläläisiin ja perehyin kuusamolaisuuteen.

Kunta oli antanut minulle polkupyörän kulkuvälineeksi. Taisivat kunnanisät ajatella, että sisar pysyy työkunnossa kun polkee mutkikkaita sorateitä. Sukset sain hommata itse.

Virkkulan tunturikyläänkin ensi käynnin tein mettäpolkuja pitkin, monet talvet kuljin kylään hiihtämällä. Reppu pykälään ja sivakat jalkaan!

Mitähän nykyajan terveydenhoitajat tuumaisivat kuullessaan, että tiettömään kylään joutuvat taivaltamaan omin neuvoin.

Luulenpa, että nostaisivat kytkintä ja hakisivat työtä helpommilta rintamailta.

Ruka kutsui silloin niin kuin nytkin. Meitä oli pieni porukka, joka viikonloppu keräännyimme Rukalle pujottelun alkeita oppimaan.

Melkoista haparointiahan se alkuun oli, mutta pikku hiljaa alas päästiin.

Alhaalla, parhaalle katselupaikalle oli laitettu porontaljoilla päällystetyt istuimet kunnan silmäntekeviä ja vieraita varten.

Kun arvovieraat poistuivat kahvittelemaan, menimme istumaan näille valtaistuimille ja joku otti kuvan muistoksi.

Metsäisessä rinteessä oli Kuusamon opettajayhdistyksen maja, majan piisivalkealla joskus istuskelimme ja keittelimme kahvia.

Karhunkierros ja retket lähinähtävyyksiin: Jyrävä, Myllykoski, Saarikoski, Oulangan Jäkälämutkan hiesikko ja Purkuputaan köngäs vaativat tietysti osansa. Unohtumattomia elämyksiä!

Käylä asukkaineen on alkanut tuntua kotipaikalta, vaikka synnyinseutu Pyssykylä kutsuukin joskus käymään. Käylä on vieraanvarainen kylä.

Käylä on kuulu paitsi Korpihovista, mms:n talosta, myös idearikkaista kylän ihmisistä.

Käsityöpiirit, tanhupirit, näytelmäkerhot, kaikki ovat osallistujansa ja jäsenensä löytäneet.

Alkuaikoina Käylässä neuvolaa pidettiin alkuun Käylän Iikan pirtissä. Käylän Rajaseutukirkko valmistui 1958 ja neuvolaa alettiin pitämään kirkon tiloissa.

Asiakkaat oottelivat alasalissa ja lääkäri vastaanotti lapset ja raskaana olevat papin huoneessa.

Legendaarinen kunnanlääkäri Erkki Oravala sanoi kerran:

– Minä kun olen papin poika, voitaisiin nämä neuvolat pitää messuten.

– Oletteko pitäneet lapsia ulkona? tai Muistakaa antaa lapsille d-vitamiinia!

Ehätin sanomaan:

– Miehän voisin kantaa kolehin.

Näin jälkeenpäin harmittaa, kun tuo messuneuvola jäi pitämättä.

Terveystalokin valmistui asianmukaisine tiloineen, mutta kunnassa on päätetty toisin.

Käylän koululle voisi vastaanottotilan erottaa, mutta yhäkin joutuvat neuvolaikäisten vanhemmat kuljettamaan lapsiaan kirkonkylän neuvolassa, raskaana olevien tarkastukset myös kirkonkylässä.

Aikuisväestön ja vanhuksien on myös mentävä rokotuksia ja verenpainemittauksia varten seniori neuvolaan. Tämän olen kokenut itsekin.

Tosin olen ottanut roskan silmästä tai sitonut pienen haavan potilaalta, joka on luokseni tullut apua pyytämään.

Nyt on kiitoksen aika.

Ystävät, naapurit ja kaikki kyläläiset: Kiitos kaikesta avusta, Hymyillään kun tavataan!