Kuvittele istuvasi katsomossa marraskuisena iltana Kulttuuritalo Valveella. Sali täyttyy valosta ja tuoksuista, kun 360 asteen projisoinnin keskellä syttyvät revontulet. Tai kun astut VR-lasit silmillä Amit Palgin ja Matunda Groenendijkin loputtomaan, elämän kiertokulkuja tutkivaan virtuaalimaailmaan.
Tällaisia kokemuksia tarjoaa Festival of Augmented Dance 23.–28. marraskuuta. Se on Suomen ensimmäinen tanssin ja teknologian festivaali ja osa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden virallista ohjelmaa.
Festivaalin teoksissa arkiteknologia ja tanssi sulautuvat yhteen tavalla, joka puhuttelee yhtä lailla alan ammattilaisia kuin tanssista vähemmän kiinnostuneita oululaisia.
Festivaali pohjautuu Oulu Dance Hackiin, tapahtumaan, jota TaikaBox on järjestänyt vuodesta 2016 lähtien. Se syntyi pienestä mutta yllättävän kansainvälisestä, hullusta ajatuksesta yhdistää tanssi ja teknologia.
Vuosittain se on tuonut yhteen taiteilijoita, tutkijoita ja teknologiayrityksiä ratkomaan yhteisiä ongelmia. Tästä monialaisesta yhteistyöstä on syntynyt myös aidosti uutta innovaatiota. Nyt marraskuussa se kasvaa ensimmäistä kertaa kokonaiseksi festivaaliksi ja Oulu Dance Hack Summitiksi: Festival of Augmented Dance.
”Haluamme Festival of Augmented Dancen näyttävän, että teknologiaa ei tarvitse ajatella kylmänä ja kovana elementtinä, vastakohtana ihmiskeholle ja tanssille, vaan se voidaan kokea "elävänä" ruumiillisen ilmaisun jatkumona. Sen avulla voidaan tutkia syviä ihmisyyden kysymyksiä”, sanoo TaikaBoxin taiteellinen johtaja ja festivaalin tuottaja Tanja Råman.
Pieni, hieman hullu idea kasvoi kypsäksi
Idean takana on TaikaBox, progressiivinen oululainen taideorganisaatio, joka on vuodesta 2015 kehittänyt tanssin ja teknologian yhdistämisen konseptia eurooppalaisessa kontekstissa – osin EU-rahoituksen turvin, pohjoissuomalaisella, rouhealla ja lämminhenkisellä otteella.
Oulu Dance Hack oli kansainvälinen jo ensimmäisestä vuodestaan lähtien, mutta vuosien varrella se on pienentynyt, selkeytynyt ja löytänyt oman muotonsa. Se on kiertänyt ympäri Oulua: alkuun OAMKin tiloissa, sitten City Dancella, Oulun teatterilla ja Kulttuuritalo Valveella.
Tänä vuonna Oulu Dance Hack järjestetään jo 11. kerran, ja ammattilaiset kokoontuvat toista kertaa Oulun teatterin Pikisalissa.
EU:n Luova Eurooppa -ohjelman rahoitus ja vuosien eurooppalainen yhteistyö ovat rakentaneet suhteita, joita on hyödynnetty festivaalin teosten valmistelussa. Vuosien varrella niistä on myös kasvanut Dancehacker-verkosto, joka on tekijöiden yhteisö ympäri Eurooppaa. Festivaali tarjoaa verkostolle ja vapaan kentän taiteilijoille alustan tuoreille kokeiluille.
23.–28. marraskuuta kaupunkiin saapuu kansainvälisiä taiteilijoita Unkarista, Espanjasta, Ruotsista, Virosta, Alankomaista, Puolasta, Kanadasta ja Taiwanista, ja heidän rinnallaan nähdään joukko oululaisia taiteilijoita, joille festivaali ja Summit tarjoavat näyttämön ja verkostoja.
Festivaalin teoksissa anturit, algoritmit, virtuaalitodellisuus ja live-lähetykset kohtaavat ihmiskehon: usein samojen teknologioiden avulla, joiden parissa yhä useamman arkityö pyörii.
Festivaalin järjestää TaikaBox osana Oulu2026-ohjelmaa, ja ohjelma jakautuu maksuttomaan Festival Loungeen Itu Artlabissa ja lipulliseen pääohjelmaan Kulttuuritalo Valveella.
Tunnelman voi aistia kadulla jo viikkoa aiemmin 19.–28. marraskuuta. Kulttuuritalo Valven etuoven ikkunat muuttuvat illan pimetessä valkokankaaksi, kun niissä pyörii satojen oululaisten kanssa toteutettu 65°N-tanssivideoteos.
Nimi viittaa Oulun pohjoiseen leveysasteeseen, ja teos tutkii kaupunkia sen asukkaiden ja yhteisöjen kautta: sitä, mikä tekee Oulusta Oulun. Ikkunanäytökset pyörivät päivittäin klo 16–22, ensin osana Lumo-valofestivaalia ja myöhemmin osana Festival of Augmented Dancea 28.11. asti.
Viikko, jonka voi kokea ilmaiseksi
Itu Artlabissa pääsee koko viikon kurkistamaan kulisseihin ilmaiseksi. Festivaali käynnistyy maanantaina 23.11. klo 18 avajaisilla, joissa yleisö tapaa taiteilijoita kahvikupin äärellä.
Ohjelmassa on videoteoksia, Marta Kosieradzkan piirustusnäyttely ja esitys Material Landscapes of Impermanence, Amit Palgin ja Matunda Groenendijkin VR-kokemus Cycle sekä Ongoing Realitiesin AR-valokuvanäyttely ja animoitu koreografia.
Mukaan mahtuu myös kaksi taiteilijakohtaamista: keskustelu Marginal-kollektiivin kanssa keskiviikkona 25.11. ja tapaaminen viiden tanssielokuvan tekijän kanssa to 26.11.
Matka painovoimasta revontuliin
Valveella nähdään 25.–28.11. neljä erilaista iltaa, joissa teknologia vie kävijän syvemmälle maailmankaikkeuden ja ihmisyyden kysymyksiin: painovoimasta revontuliin, yksityisyydestä mielenterveyteen.
Viikko avautuu keskiviikkona kolmen teoksen illalla, jossa teknologia sulautuu saumattomasti liikkeeseen, ääneen ja visuaaliseen maailmaan.
Saksalainen Troikatronix on ollut TaikaBoxin teknologiakumppani Oulu Dance Hackin alkuvuosista lähtien. Puolestaan belgialaisen Pipo Interfacesin antureita käytetään illan kaikissa kolmessa teoksessa.
Illan avaavat Noora Juppi ja Aino Palosaari, jotka yhdistävät tankotanssia ja klassista musiikkia teoksessaan A Song of Gravity. Heitä seuraa viiden paikallisen tanssijan Elina Tähtelän, Silja Tuovisen, Anniina Haapalaisen, Maarit Utriaisen ja Milla Topin sekä muusikko Jussi Alaraasakan yhteistyö japanilais-saksalaisen Yurika Yamamoton kanssa.
Illan päättää unkarilainen ilma-akrobaatti Dorottya Podmaniczky, joka tekee teoksessaan Deep Outside näkyväksi avaruusmatkailun vaikutukset kehoon.
Torstai-ilta kuuluu revontulille: Anna Borràsin Boreali täyttää salin valolla ja tuoksuilla 360 asteen projisoinnin keskellä johdattaen yleisön revontulten sisään.
Perjantaina yleisö pääsee itse osaksi teosta kahden esityksen illassa: teoksessa (re) yleisö on livenä yhteydessä esiintyjä Rebecca Greeniin ja voi ehdottaa mobiililaitteellaan, mitä hän tekee seuraavaksi. Sen rinnalla Ongoing Realitiesin [e s c] kutsuu tutkimaan, miten sosiaalisen median algoritmit muovaavat pakoamme todellisuudesta.
Festivaalin päättää lauantaina Chimerik 似不像:n meditatiivinen teos SI(x), joka tarkastelee skitsofrenian haurautta ja pyhyyttä. Esityksessä käytetään vilkkuvia valoja.
Viikko, jolloin tekijät kohtaavat
Samalla viikolla 23.–27.11. Pikisalissa järjestetään kansainvälinen Dance Hack Summit, joka on TaikaBoxin laajin ammattilaisille suunnattu Dance Hack -tapahtuma. Verkoston tekijät jakavat osaamista ja syventävät yhteistyötään.
Råman kertoo, että tavoitteena on vakiinnuttaa festivaali pysyväksi, joka toinen vuosi toistuvaksi osaksi Oulun kulttuuritarjontaa.
"Haluamme tehdä Oulusta kansainvälisesti tunnetun tanssin ja teknologian suunnannäyttäjän, missä pääsee ensimmäisten joukossa kokemaan vapaan kentän uusia suuntauksia."
Löydä liput ja koko ohjelma täältä.
Festival of Augmented Dance
- Mitä? Suomen ensimmäinen tanssin ja teknologian vuoropuheluun keskittyvä festivaali
- Milloin? 23.–28.11.2026 (tunnelmaa kadulla jo 19.11. alkaen)
- Missä? Kulttuuritalo Valve (pääohjelma, 25.–28.11. klo 19–20.30, liput 17–28 €) ja Itu Artlab (Festival Lounge, 23.–28.11. klo 16–21, vapaa pääsy)
- Dance Hack Summit: Oulun teatteri, Pikisali, 23.–27.11.
- Mukana: taiteilijoita Unkarista, Espanjasta, Ruotsista, Virosta, Alankomaista, Puolasta, Kanadasta ja Taiwanista sekä satoja oululaisia (65°N-teos) ja teknologiayrityksiä, kuten Troikatronix (Saksa) ja Pipo Interfaces (Belgia)
- Järjestäjä: TaikaBox ry
Festival of Augmented Dance on osa Oulu2026 kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa.