Kuusamon uuden Mäntyselän jäteveden Puhdistamon avajaisia vietettiin juhlallisin menoin keskiviikkona.
Avaussanat lausunut Kuusamon energia- ja vesiosuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Anne-Kaisa Olva muistutti puheenvuorossaan kuinka jätevesisoppaa on Kuusamossa pitkään keitelty ja nyt soppa on valmis. Jätevesiasiat ovat olleet Kuusamossa pinnalla jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien, kun on mietitty purkuvesien suuntaa ja puhdistamon paikkaa.
Afry Oy:n projektipäällikkö Kari Pellikka kertoi olleensa mukana kaikissa Kuusamon jäteveden puhdistamon vaiheissa 1990-luvulta lähtien. Pellikka epäili olevansa tilaisuudessa ainoa, joka on ollut mukana alusta lähtien.
– Siis ainoa, joka on edelleen työelämässä, Pellikka tarkensi, kun salissa nousi muutamia käsiä ylös merkiksi siitä, että hekin ovat olleet mukana jo alkuvuosina.
Uuden laitoksen vihki käyttöön Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen ylijohtaja Jonas Liimatta, joka kutsui seremoniallisesti laitosta vihkimään myös muut tilaisuudessa puhuneet: Anne-Kaisa Olvan, Kuusamon kaupunginjohtaja Jouko Mannisen ja Kari Pellikan.
Katso ohesta kuvia puhdistamon avajaisista.