Inkeri Rontti on tuskissaan. Intohimoisen kalastajan selkä on mennyt sen verran huonoon kuntoon, että joelle kulku on vaikeutunut. Äänessä ja katseessa on haikeutta, kun Rontti muistelee kalaisia reissuja Kitkajoen Kalliosaarelle, joka on hänen suosikkipaikkansa.
Kesä pohjoisessa on muutenkin lyhyt ja jokainen jokikalastaja tietää, millainen on se jatkuva kytö päästä kalaan.
Alkava kalastuskausi on jo Rontin kuudeskymmenes. Viisitoistavuotiaana isän kanssa Kiveskosken niskoilla vedettiin harrilautaa. Syömäkaloja tuli myös perhoja soutamalla.
Ahnas ja tunnettu kalamies, Rontin serkku Seppo Kilpivaara, opetti sitomaan perhoja. Niitä hän heittää niin sanotulla urrilitkalla virvelillä. Pyyntimenetelmä on enää harvojen käyttämä. Rontilla on mustalla eristysnauhalla kierretty painomöllykkä, jonka päähän hän kiinnittää perholitkan. Paino kuljettaa perhoja pohjan tuntumassa.
Ja siihen kuulemma nappaa.
– Moni turisti sitä on ihmetellyt, että mikä tuo oikein on.
Perhovalinta on monen tekijän summa. Rontti huomioi säätilanteen, vuodenajan ja muut olosuhteet.
– Parhaiten kalaa tulee silloin, kun on luonnonperhoja ilmassa. Katson mitä siellä lentää ja valitsen sen perusteella perhon. Pitää osata lukea jokea.
Rontti kalastaa myös vaapuilla ja Kuusamon Räsänenkin on ollut Kitkajoella soiva peli.
Verkkoja Inkeri ja Antti Rontti eivät ole enää vuosiin pitäneet. He tietävät, että verkot ovat kalakantojen kovia verottajia. Kitkajoen Jyrävän yläpuoliset taimenet ovat eri kantaa kuin niin kutsutut Oulangan taimenet. Ne liikkuvat myös Kitkajärvessä.
– Taimen liikkuu aina samoja reittejä, jotka ovat verkkomiesten tiedossa. Aiemmin kun tuohon rannan tuntumaan laski kolme verkkoa, niin melkeinpä aina se meni siihen keskimmäiseen, sanoo Antti Rontti.
Verkkokalastuksessa ei ole samaa jännitystä kuin vapakalastuksessa, toteaa parhaimmillaan monta kertaa päivässä kalassa käyvä Inkeri.
Rontit ovat saaneet nähdä Kitkajoen jalokalakantojen menevän huonompaan suuntaan. Siika on lähes kadonnut ja taimenet niin harvinaisia, että moni taimenen perässä kulkeva kalastusmatkailija jättää nykyisin Kuusamon väliin. Haukia Käylänkosken alapuoli on kuulemma pullollaan.
– Harjuskanta on sen sijaan vahvistunut. Se johtuu siitä, että suvantopaikoissa ei enää talvisin pilkitä ja jokea ei enää verkoteta, Rontit uskovat.
Harjus on myös parin kevään ajan ollut rauhoitettu huhti-toukokuussa.
Kitkajoen rannalla Käylässä sijaitsevalta kotitalolta on kivenheitto hyville harjus- ja taimenpaikoille. Kotitalon seinät pursuilevat kuvia, joissa Rontit ja tyttärenpoika poseeraavat komeiden saaliiden kanssa.
Tulevaisuus mietityttää. Kaivossuunnitelmista on viime aikoina oltu hiljaa, mutta taustalla ajatus edelleen kytee.
– Ei se oikein miellytä, sanoo Inkeri Rontti.
Ovet on suljettu Käylän kalanviljelylaitoksella, jonka varassa Kitkajoen ja muiden Kuusamon vesien istutukset pitkään lepäsivät.
– Siinä valtio teki typerän tempun.
Rontit ovat 1980-luvun lopulta asti vuokranneet kahta mökkihuoneistoa kalastajille ja muille matkailijoille. Muun muassa sähkönsiirron hinnannousu on syönyt kannattavuutta. Kahdesta omasta lapsesta ei Kitkajoen Lomatupien jatkajiksi ole.
– Minä ainakin olisin valmis yrityksen myymään, jos joku haluaisi ostaa, Inkeri Rontti tokaisee.
