Perämetsien mies katseli pirttinsä ikkunasta verkkoavannolleen. Hetkeä aikaisemmin hän oli käynyt kokemassa verkot kotisalmessaan. Jäälle hän oli jättänyt pari pientä säynäjää sekä verkkoon kuolleen puolitoistakiloisen hauen.
Salmen toisella puolella sijaitsevan kuusikon kätköistä rantaan ilmestyi pari harakkaa. Kalat havaitessaan ne varmistivat, että kysymyksessä ei ole mikään kalastajan asettama ansa ja lensivät vitkaan avannolle ryhtyen aterioimaan.
Samassa paikalle saapui kaksi varista, jotka kävivät veljellisesti jakamaan saalista harakoiden kanssa. Sukulaislajien sopuisa lounastunti päättyi kuitenkin pian. Salmen ylle nimittäin ilmestyi sysimusta korppi.
Sukulaistensa ruokarauhaa kunnioittamatta se laskeutui avannolle ja asteli korskeasti niiden taakse. Pari kertaa jyhkeää nokkaansa väläyttäen korppi ilmoitti olevansa avannon kunkku ja ryhtyi yksinvaltiaana huseeraaman kalojen kimpussa.
Lieneekö korppi perehtynyt 1600-luvulla eläneen englantilaisen ajattelijan Thomas Hobbesin teokseen Leviathan, pohdiskeli Perämetsien mies.
Tämä arveli, että luonnossa ja luonnollisten viettien hallitsemissa ihmisyhteisöissä vallitsee kaikkien sota kaikkia vastaan. Täten nokkimisjärjestyksen voiman oikeudella määrää vahvin.
Eivätkö nuo korpin ruokailua sivusta seuraavat harakat ja varikset ymmärrä liittoutua keskenään ja valloittaa takaisin menettämänsä kalat, jäi Perämetsien mies pohtimaan näytelmää jäällä.
Samassa hän havaitsi muuttomatkalta palanneita selkälokkeja lähestymässä avantoa. Neljän suuren keltanokkaisen lokin laivue ryhtyi tekemään ilmasta syöksyjä kohti jäällä ruokailevaa korppia.
- Kuin Saksan Luftwaffenin Stukat muinoin, mietti Perämetsien mies.
Vuoron perään lokit kävivät hyökkäykseen kohti avannon yksinvaltiasta – Mutta turhaan.
Lokin lähestyessä korppi teki väistöliikkeen. Ponkaistuaan itsensä metrin korkeudelle ilmaan se palasi jäälle ja ryhtyi taas valppaana ottamaan vastaan seuraavan hyökkäyksen.
Taistelua seuraava Perämetsien mies ei ehtinyt havaitsemaan, saiko korppi vahvalla nokallaan iskettyä osumia ohi kiitäviin lokkeihin. Joka tapauksessa korpin luoma järjestys palasi avannolle.
Kaikki neljä lokkia liittyivät nälkäisinä sivustakatsojina harakoiden ja varisten kuuliaiseen rivistöön.
Mutta orjajoukkokin sai kuuliaisuudestaan pienen palkinnon. Korpin lähtiessä viemään säynäjän palaa pesässä hautovalle rouvalleen saivat yksinvaltiaan nujertamat alamaiset tilaisuutensa.
Kaikki kahdeksan lintua, jotka eivät olleet edes lajitovereita keskenään, ryhtyivät sopuisasti aterioimaan yhdessä. Joukkoon liittyi vielä avannolle uutena jäsenenä ilmestynyt jyhkeä merikotka, joka sekin kohtuullisesti kunnioitti lintujen yhteistä ruokarauhaa.
Ei tämä nyt muistuta kaikkien sotaa kaikkia vastaan, kuten vanha vertaus luonnontilasta kertoo, mietti Perämetsien mies.
Loppujen lopuksi verkkoavannolla kävijöistä vain korppi esiintyi itsevaltiaana. Sekin loppujen lopuksi näin tehdessään huolehti perheestään.
Avannolle palatessaan korppi jatkoi vanhalla linjallaan ja keskeytti jopa merikotkan aterioinnin. Mutta kun korppi lähti uudestaan viemään ruokaa rouvalleen, otti merikotka koko hauen kynsiinsä ja lähti lentämään kohti omaa pesäänsä.
Lieneekö oppi lintuhavainnosta se, että luonnontila ei olekaan väkivallan hallitsema. Kenties voiman oikeudella hallitsevat yksilöt ovat luonnontilassakin vähemmistönä?
Kenties tämä pätee myös ihmisyhteisöihin, joissa voiman oikeus historian eri vaiheissa saa kannatusta joutuakseen uudelleen väistymään järjen ja kohtuuden tieltä?