Polku päättyi kiven sisään
Halosenuunina tunnetussa luolassa lentelivät marraskuisena päivänä vielä hyttyset. Ahtaanpaikankammoiselle luolaa ei voi suositella. Perussuojavarusteita on hyvä pitää, vaikka luolan katto ei luultavasti romahdakaan.
Ennakkotarkastelun perusteella Pohjois-Kuusamon Halosenuuni-luolalle patikointiin kannattaa varautua kumisaappaat jalassa ja sauvat kädessä.
Retkipäivänä maassa on märkää lunta ja sen alla jäistäkin pintaa. Matkalla on nousuja ja laskuja ja välillä kosteampia kohtia. Luola on Halosenvaaran takarinteen noin kymmenmetrisen jyrkänteen juurella. Liukkauteen kannattaa varautua.
Ja luolassa luonnollisesti on puutetta tilasta ja valosta, joten varusteiksi on hyvä ottaa myös kypärä, polvisuojat, otsalamppu sekä sotkemista sietävät hanskat.
Säkkilän ja Suorajärven väliseltä Ryötingintieltä luolalle kulkee kartalla puolentoista kilometrin mittainen katkoviiva. Kyseessä vaikuttaa olevan ajoura, joka kulkee enin osan matkaa hakkuiden jäljiltä aika epäviihtyisän näköisessä maastossa. Lähempänä luolaa kävellään toisessa palstassa, jossa on jäljellä paljon puustoa.
Luolalle ei kulje Ryötingintieltä eikä muultakaan suunnalta julkista reittiä. Luola on kuitenkin ollut jo kauan tunnettu kohde.
Vuonna 2019 valmistui Kuusamon yksityismetsien luontohelmet tutuiksi -hankkeessa 14 luontomatkailuun tarkoitettua reittiä, joiden kohteisiin voi tutustua yrittäjän opastuksella. Halosenuuni oli yksi näistä kohteista. Reittejä ei maanomistajien toiveesta julkaistu verkossa Kuntivaaran rajavyöhykereittiä lukuun ottamatta.
Jokaisenoikeudella esimerkiksi metsässä saa liikkua jalan, suksilla tai pyörällä, ja alueella, jolla liikkuminen on sallittua, saa oleskella ja tilapäisesti yöpyäkin.
Liikennemerkki Halosen uunille johtavalla Ryötingintiellä, lähellä Juumantietä kertoo, että tieosuudella ei ole talvikunnossapitoa.
Kuva: Jussi Väätäinen
Ryötingintie on marraskuisen lumisateen ja sitä seuranneen vesisateen jäljiltä liukas ja sohjoinen. Toteamme kuvaajan Jussi Väätäisen kanssa, että sentään ehdimme vielä. Liikennemerkki kertoo, että tiellä ei ole talvikunnossapitoa. Talviaikaan luolalle voi yrittää Juumantien suunnalta.
Joku Karhunkierroksen kiertäjäkin on taatusti pistäytynyt Halosenuunille. Kierroksen varrella olevan Kumpuvaaran laavun luota tarvitsee vaan ensin marssia metsäautotietä pitkin kilometrin verran Ryötingintielle.
Halosenvaaran kohdalla Väätäinen pysäyttää auton jo puolisen kilometriä ennen katkoviivaani. Tästä kohti luolalle onkin hieman lyhyempi matka.
Juttu jatkuu kuvien jälkeen.
Ryötingintieltä lähtevä ajoura kohti Halosenvaaraa on suljettu kettinkipuomilla.
Kuva: Jussi Väätäinen
Vaaran juurelle mutkittelee heikkokuntoinen metsäautotie, joka on suljettu kettinkipuomilla. Tolpassa kielletään pysäköimästä puomin eteen. Tien kahden puolen on tuore hakkuuaukea. Vasemmalla seisoo hirvitorni. Korppi suorittaa ohilennon tihkusateessa.
On niitä miellyttävämpikin ensivaikutelmia luontoretkelle lähtiessä koettu.
Tien raiteilla on pienissä painanteissa jäisiä paikkoja. Keskellä tietä ei ole jäätä, mutta siinä on koloja. Varoa pitää koko ajan.
Sauvat ovat hyvä apu, vaikka ei tässä mitään puolikuntoisia olla. Puhisen Väätäiselle, että on se kumma, että Lars Monsen ei ymmärrä käytä sauvoja, vaikka kulkee vaikka minkälaisissa ropelikoissa. Sauvat antavat lisää tukipisteitä.
Vaaran rinne ja samalla pulssi alkaa kohota. Tientapainen muuttuu ajouraksi ja kääntyy palstojen rajalle. Vasemmalla on hoidettua taimikkoa, oikealla luonnontilaista metsää. Vaikka oikeanpuoleinen palsta on vain runsaat 200 metriä leveä, metsän läpi ei näe hakatulle naapuripalstalle, jota pitkin se katkoviiva kulkee.
Juttu jatkuu kuvien jälkeen.
Ajoura kulkee Halosenvaaran rinteen myötäisesti. Halosenuunille päin kulkiessa Halosenvaaran hakkuut ovat oikealla ja luonnontilaisempi metsäalue kulkijan vasemmalla puolella.
Kuva: Jussi Väätäinen
Ajouralla lumessa on runsaasti eläinten jälkiä. Lämpö on sulattanut jäljet tunnistamattomiksi, niin että niistä ei voi mainita mitään. Lumen alta myös on paljastunut jyrsijöiden käytäviä.
Osoittautuu, että korpin lisäksi ainoat varmat eläinhavainnot saamme tehdä vasta perillä luolassa.
Erkanemme ajouralta vaaran takarinteellä. Uralta lähtee metsään kulunut polku, joka erottuu lumisena vyönä. Se laskeutuu menosuunnassa oikealta puolelta kaarrellen jyrkänteen juurelle.
Ja siellä se on, Halosenuuni. Vesi tipahtelee kallioseinältä niskaan luolan suulla. Äkkiä sisälle.
Koillissanomien toimittaja Reino Hämeenniemi nousemassa Halosenuunin luolan suulle.
Kuva: Jussi Väätäinen
Halosenuuni on yksi Suomen merkittävimmistä luolista.
Geologisesti se on hieno muodostelma, tunnelimainen todellinen luola. Pituutta on noin 15 metriä ja korkeutta enimmillään pari metriä. Luolassa on kaksi peräkkäistä kammiota. Niiden välissä on matalampi kohta.
Perimmäisenä on kapea putki, joka näyttää päättyvän pieneen onkaloon. Putki ei houkuttele ryömimään näin ensitapaamisella. Youtubesta löytyy video, jossa kamera on käynyt onkalossa asti, mutta se ei ole kuvannut onkalossa joka suuntaan.
Halosenuuni on muodostunut kallioon osin kalkin liukenemisen, osin kvartsiitin rapautumisen ja osin luolan läpi ajoittain virtaavan veden aiheuttaman eroosion tuottamana, kerrotaan luolaharrastajien perusteoksessa Suomen luolat.
Halosenuunin luolan suu osoittaa kohti pohjoista ja en helposti erotettavissa jyrkästä kallioseinämästä.
Kuva: Jussi Väätäinen
Meidän käyntimme aikana luolan lattia on alkuosasta kuiva. Kosteutta lattialla on vain perällä. Vettä tihkui siellä oikean puolen seinämästä.
Muuten kalliopinnoilla kiiltelee pieniä heijastumia kosteista hämähäkinseiteistä. Katon lähellä lentelee hyttysiä. Sisällä on lämmintä varmaan ainakin kymmenen astetta.
Katso alta kuvia luolan sisältä
Juttu jatkuu kuvien jälkeen.
Kulkuaukko Halosenuuniin on noin metrin korkuinen. Aikuinen mies mahtuu aukosta konttaamalla sisään.
Kuva: Jussi Väätäinen
Seinämät ovat muhkuraista kiveä. Paloja on irtoillut lattialle ja palojen saumoista on tullut esille jauhomaista ainesta. Putoaako päähän kivi, kun olen tässä? Kypärä antaa turvallisuuden tunnetta. Se ei kyllä pelasta, jos koko luola romahtaa. Vielä se ei ole romahtanut, mutta koputetaan puuta.
Lattialla on istuimeksi tullut mutta homehtumaan ehtinyt puupölkky. Muutamat hiiltyneet oksanpalat herättävät kysymyksen, onko sisällä pidetty tulta ja miten savun kanssa on pärjätty. Luolan lattia kohoaa peräosaa kohden, joten savua on vaikea saada pois, vaikka uuni onkin kyseessä.
Nimi antaa vihjeen siitä, että luolalla on ihmishistoriaa.
Yhden tarinan mukaan Ahma-Haloseksi kutsuttu mies piiloutui tähän luolaan asumaan, ehkä sen jälkeen, kun hänen kaskitulensa oli levinnyt polttaen naapurin talon ja toisen naapurin ulkorakennuksia.
Myöhemmin Halosen kerrotaan vietelleen tai raiskanneen useita seudun naisia ja paenneen sitten Venäjän puolelle. Joku kyläläinen etsi Halosen käsiinsä ja tappoi tämän. On myös sellaista tarinaa, että Halonen säilytti henkensä ja muutti Venäjälle tai Kemijärvelle.
Tiedäpä heistä. Tarinat muuntuvat.
Koillissanomien toimittaja Reino Hämeenniemen lukutuokio Halosenuunin hämyisessä tunnelmassa
Juttu jatkuu videon jälkeen.
Koillissanomien toimittaja Reino Hämeenniemi lukee otteen Uno Harvan kirjoittamasta teoksesta Suomalaisten muinaisusko (painettu v. 1948) Halosenuunissa Pohjois-Kuusamossa.
Matkailu- ja kulttuurikeskus Karhuntassun tekstin mukaan Halonen vaikutti noin 300 vuotta sitten.
Luolassa voi miettiä, millaista siellä on ollut nukkua ja millainen lämpötila siellä on talvella. Onko siellä muinoin oleskeltu vain lämpimään vuodenaikaan.
Jaa-a, ja mihin luolan kiviaines on hävinnyt? Ovatko luolan käyttäjät kantaneet kivet ulos ja jopa hakanneet luolaa suuremmaksi? Erikoinen kiviaines näyttää helposti lohkeavalta ja seinämille on muodostunut porrasmaisia alueita.
Toimittaja Hämeenniemi nousee luolasta raittiiseen ulkoilmaan.
Kuva: Jussi Väätäinen
Uuniksi luola on voitu nimetä siksi, että sen ulkoaukko kalliossa muistuttaa muodoltaan leivinuunin suuta. Uuni-sanaa on käytetty onkaloluolista muutenkin.
Tämän uunin paljon Halosen aikoja vanhempaan käyttöön viittaa se, että sieltä on löydetty kivikautinen, siis tuhansia vuosia vanha kiviesine.
Palaamme luolalta samaa tietä. Rinteen nouseminen on helpompaa kuin laskeutuminen. Mutta nousun jälkeen on lasku vaaran toiselle puolelle.
Hansikkaat ja polvisuojat on reissun jäljiltä puhdistettava. Kypärässä näkyy pieni naarmu yhdestä osumasta luolan kattoon.
Tämän reissun kesto oli vain runsaat puolitoista tuntia, josta kävelyn osuus oli 55 minuuttia. Lenkki ei ollut mitenkään raskas. Kesäkelillä ja vapaa-ajalla siihen tulisi helposti lisää evästelystä ja vanhan metsän tarkastelusta.
Luolaretkeä voi suositella jokaisenoikeudella liikkuvalle, jolla on vähintään normaali kunto ja joka ei pelkää ahtaita paikkoja eikä hämähäkkejä. Perussuojavarustus on tarpeen. Talvella luolan suu voi olla lähes kinoksen peittämä, ja luolan sisälläkin on liukkaita kohtia. Katso tästä, millaisia kaikkia varusteita Suomen Luolaseura suosittelee.
Luolaretkeä voi suositella jokaisenoikeudella liikkuvalle, jolla on vähintään normaali kunto ja joka ei pelkää ahtaita paikkoja eikä hämähäkkejä. Perussuojavarustus on tarpeen. Talvella luolan suu voi olla lähes kinoksen peittämä, ja luolan sisälläkin on liukkaita kohtia.
Luolista kiinnostuneelle kohteita on kotimaassakin runsaasti. Esimerkiksi Kuusamosta Suomen luolat -teos esittelee Halosenuunin lisäksi Julma-Öljyn Pirunkirkon rakoluolan, Rukan Pirunkirkon ja Ristikallion Pitkäluolan. Posion Korouomassa on tunnettu Pirunkirkon rakoluola.
Lue tästä Kuusamon kaupungin nykyisen kulttuuritoimenjohtajan Ulla Ingalsuon Kalevaan vuonna 2016 tekemä juttu Halosenuunista: Tunnelma kuin kivikaudelta
Juttua muokattu 19.11.2025 klo 15.36 korjaamalla kirjoitusvirheitä ja vaihtamalla sana luola-sanaa sanaksi uuni-sanaa.
Luolan suu on poronjäkälällä peittyneen jyrkän kallion juurella.
Kuva: Jussi Väätäinen
Koululainen löysi kiviesineen ja sai arkeologin paikalle
Kivikautiseksi katsotun esineen Halosenuunista löysi säkkiläläinen koululainen Antti Sairanen syyskuussa 1967. Hän oli uteliaisuuttaan kaivelemassa luolan lattiaa ja löysi esineen noin 20 sentin syvyydestä.
Näin kerrotaan arkeologi Aarni Erä-Eskon laatimassa Kuusamon muinaisjäännökset -luettelossa vuodelta 1975. Luettelo on aiheesta kiinnostuneelle oikea herkkupala.
Museoviraston aineistossa esine mainitaan sekä sanalla kivitaltta että kaavin.
Erä-Esko kävi paikalla itse kesäkuussa 1971. Hän löysi luolan ilman paikallisopasta, sillä hän oli kuullut, että luolan suu näkyy jo viereiselle hakkuuaukealle.
Kysymyksiä herättää se, että Erä-Esko kuvailee luolaa pienemmäksi kuin mitä se ainakin nykyisin ja millaiseksi ("n. 15–20 m:n pituinen") Antti Sairanenkin oli sen kertonut.
"Tämä luola, joka on rinteen jyrkänteen puolivälin paikkeilla, on suustaan n. 0,8 m:n korkuinen ja 1 m:n levyinen. Syvyyttä sillä on arviolta 6 m ja sisällä mahtuu mies seisomaan. – Luolan mitat ovat siis melkoisesti pienemmät kuin mitä löytäjä ilmoittaa. Lieneekö sitten kysymyksessä sama luola, ainakin vielä palatessa asiaa Katajan talosta tiedusteltaessa vastattiin, ettei siellä ole kuin yksi luola", Erä-Esko kirjoittaa.
Erä-Esko on piirtänyt luetteloon kartan luolan sijainnista. Se on sama kuin nykyisinkin tunnetun Halosenuunin sijainti.
Erä-Esko teki kenttälapiolla koekuoppia luolan sisällä ja suulla, mutta ei löytänyt mielestään mitään esihistorialliseen kulttuurikerrokseen viittaavaa.
Katso tästä, mitä tietoa Halosenuunista on muinaisjäännösrekisterissä.