Kuusamon kaupunki avaa tilojaan koronarajoituksista portaittain maanantaina.
Maanantaista lähtien alle 18-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta kaupungin tiloissa, kuten kouluissa, sallitaan Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin suositusten mukaisesti. Kaupunki kuitenkin muistuttaa, että toiminnassa tulee huomioida sosiaali- ja terveysministeriön ohje siitä, että osallistujien sekä lasten saattajien tulee pystyä välttämään lähikontakti toisiinsa.
Niin ikään Liikuntakeskuksen tilat ja jäähalli avataan koulukäyttöön klo 7 -15. Avoimia jumpparyhmiä, kiekkovuoroja tai muita yleisötilaisuuksia ei voi järjestää tiloissa. Jäähallissa pelataan alle 18-vuotiaiden sarjapelit niin, että aikuisten määrä ei saa ylittää kymmentä henkilöä. Luistelualueiden pukukopit ovat jatkossa avoinna.
Maanantaista lähtien myös uimahalli avaa ovensa tietyin rajoituksin. Kello 7 ja 9 välisellä aamu-uinnilla on voimassa kymmenen henkilön asiakasrajoitus samassa tilassa. Koulukäytön aikaan, kello 9-13, muut ryhmät eivät voi käyttää uimahallia.
Yksinomaan riskiryhmien käyttöön uimahalli on puolestaan varattu klo 13-16. Muut käyttäjät pääsevät uimaan klo 16-19.30. Viikonloppuna uimaan pääsee klo 10-18. Kaikkina aikoina on voimassa 10 henkilön asiakasrajoitus samassa tilassa. Henkilökunta valvoo kävijämäärää ja toimintaa.
Kuntosalilla on samat käyttöajat eri ryhmille kuin uimahallilla.