Kuusamon kaupunki tiedottaa valmistautuneensa pakolaisten tuloon.
– Kuusamoon ei ole saapunut turvapaikanhakijoita Ukrainan sotaan liittyen, mutta suhtaudumme myönteisesti mahdolliseen pakolaisten tuloon ja tähän mahdollisuuteen on valmistauduttu lyhyellä aikajänteellä, kaupunginjohtaja Jouko Manninen kertoo tiedotteessa.
Lisäksi kaupungissa on varauduttu muutenkin tilanteeseen "korostuneella huolellisuudella", esimerkiksi kartoittamalla väestönsuojien tilannetta.
– Kaupunki on valmiusasioissa läheisessä yhteistyössä eri viranomaisten ja yhteistyötahojen kanssa. Kokoontumisia järjestetään säännöllisesti varautuen poikkeustilanteisiin.
Viranomaiskokouksiin on osallistunut edustajia kaupungilta, Kuusamon seurakunnalta, Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta, poliisilta, rajavartiostolta ja SPR:ltä sekä tarvittaessa muilta tahoilta. Kaupunki on osallistunut myös alueellisiin turvallisuusfoorumeihin.
Tiedotteessa korostetaan, että Suomeen tai Kuusamoon ei tällä hetkellä kohdistu sodan tai vakavan konfliktin uhkaa.