Aamu alkaa vetämällä paksut kalsarit jalkaan, päälle tuulta ja vettä hylkivät ulkohousut. Merinovillainen pitkähihainen paita, huppari, kaulahuivi ja polviin asti ylettyvä toppatakki. Pitkät villasukat ja vielä pidemmät kumisaappaat.
Onkohan tässä tarpeeksi, mietin.
Lämpötila on vain viisi astetta pakkasen puolella, mutta pilkillä tulee kuulemma aina kylmä. Lisään vielä toiset kalsarit.
Kuusamojärvellä Lahtelan selkä aukeaa harmaana ja tuulisena ja maisemaa värittävät vain pienet pisteet, pilkkijät, jotka ovat levittäytyneet laajalle alueelle. Reippaimmat kävelevät kilometrikaupalla antoisimman kala-apajan toivossa. Efekti on vähän sama, kuin autot lentokoneen ikkunasta – kaukaisia muurahaisia touhussaan.
Erämaa-Kuusamon pilkkiviikon neljäs kisa on juuri käynnistynyt. Viikko on intensiivinen, seitsemään päivään mahtuu yhdeksän kisaa.
Lahtelan kisa on pitkä. Kalassa ollaan viisi tuntia, yhdestätoista neljään.
Pilkkiviikolla on pitkät perinteet, vuoden 2024 pilkkiviikko on järjestyksessä on kahdeskymmeneskolmas. Intohimoiset kisaajat matkaavat Kuusamon vuosittain kaikkialta Suomesta: itseasiassa vain noin kymmenesosa kisaajista on paikkakuntalaisia, kertovat Riku Riekki ja Jari Mustaniemi Maaselän metsästysseurasta. Miehet istuvat parkkipaikalla autossaan, jonka tuulilasiin on lyöty pahvikyltissä teksti “ilmoittautuminen”.
– 175 pilkkijää on ilmoittautunut, se on ihan ok määrä, Mustaniemi kertoo.
– Ei mikään skandaali kuitenkaan, Riekki nauraa.
Mustaniemi kertoo kisan ikähaarukan olevan suuri. Vanhin osallistuja on 86-vuotias, ja alle 20-vuotiaidenkin sarjassa on osallistujia – tosin vain neljä. Hän arvioi kisailijoiden keski-iän olevan kuudenkymmenen paikkeilla.
Pilkkiviikon eri kisojen järjestämisestä vastaavat erilaiset paikkakunnan seurat ja yhdistykset, tänään tiistaina 16. päivä Lahtelassa järjetettävän kisan vastuu on Maaselän metsästysseuralla, kuten perinteisestikin. Mustaniemi on ollut järjestämässä Lahtelan kisaa jo melkein kahdenkymmenen vuoden ajan, Riekki puolestaan on mukana ensimmäistä kertaa.
Seuraavaksi miehillä on tehtävänään palkintosummien laskeminen. Palkinnot määrittyvät osallistusmismaksujen perusteella, mutta tarkkaa summaa miehet eivät paljasta.
– Kyllä täytyy kilpailijalla olla tyytyväinen palkintoon, Mustaniemi kuitenkin hymyilee.
Kyselen, onko kilpailun johtajaa Tapio Ojalaa näkynyt lähistöllä. Johtajan kerrotaan lähteneen tänään itsekin pilkille, mies on todennäköisesti jo melkein vastarannalla etsimässä kalasaalista. Annetaan Ojalan kalastaa rauhassa.
Rannassa jään päällä lumi on pehmeää ja sohjoista, jään päällä on vettä. Huomaan toisen kumisaappaani pohjan vuotavan. Onneksi ei tarvitse kulkea kauas, ennen kuin kulku helpottuu ja järven peite muuttuu kovaksi, helpoksi kävellä.
Noin viidensadan metrin päässä rannasta jäällä istuu Kari Rasipelto, Heinolasta. Mies on omien sanojensa mukaan kilpailussa “joukon jatkona sponsoriluokassa”. Pilkkiminen itsessään kiehtoo kalastajaa siis palkintosummia enemmän.
– Tämä on mulle aina sellainen kauden päätöshuipentuma, toteaa vuodesta 2008 Kuusamon pilkkiviikolla käynyt Rasipelto.
– Siel Heinolassa on jo niin heikot jäät, että ei enää pilkkiminen onnistu, Rasipelto toteaa. Kuusamojärvellä jäätä on sellaiset kuutisenkymmentä senttiä, Rasipelto mittailee kairansa avulla.
Hän kertoo, että täältä ongitaan särkiä, mutta nyt on noussut myös paljon ahvenia.
Tuuli uivertaa ja sormia palelee, mutta se ei kokenutta pilkkijää haittaa.
– Oisihan se mukavampaa, jos aurinko holottaisi, mutta kyllä täällä istutaan kehnossakin säässä, Rasipelto toteaa.
Espoolainen Toivo Saari on juuri noussut ylös edelliseltä reiältään ja etsii järven jäältä uutta kairattavaa kohtaa. Kun pilkitään tosissaan, ei yhdelle reiälle jäädä odottelemaan kalan syöntiä. Se nappaa kyllä heti, jos osuu kohdalle, Saari vakuuttaa.
– Kilpaillessa ei välttämättä jäädä odottelemaan kuin muutamaksi kymmeneksi sekunniksi yhteen kohtaan, ennen kuin vaihdetaan taas paikkaa, hän kertoo.
– Nyt kun selkä kipuilee, niin en ota tätä nyt tällä kertaa ihan niin urheilullisesti, Saari kertoo.
– Monet kulkevat neljä, viisikin kilometriä suuntaansa, mutta minä en lähde nyt niin kauas kävelemään, hän toteaa ja vilkaisee vastarannalle, jossa tosiaan näkyy pilkkijöitä pienen pieninä pisteinä.
Järven pinta Lahtelassa on paikoin liukasta peilijäätä, paikoin jääpeitteen päällä on kengän alla pettävä kerros ja vettä yli nilkan. Kun selässä on pilkkireppu täynnä tavaraa ja usealla perässään reki, jossa saalista vedetään, tulee vähemmästäkin reippailusta hiki.
Se, joka ei pidä pilkkimistä urheilulajina, on pahemman kerran väärässä.
Harva kisaan osallistunut pilkkijä on vain harrastelija, ei varsinkaan Saari. Hän on pilkkinyt kilpailumielessä 60-luvun lopusta lähtien, ja palkintoja on sadellut, esimerkiksi viime vuonna Saari sai lisätä palkintohyllyynsä oman sarjansa Pohjoismaiden pilkkimestaruuden.
– Meriittejä ja menestystä löytyy, Saari nauraa.
Pilkkimisessä kiehtoo kalan löytämisen riemun ja ulkoilmasta nauttimisen lisäksi sosiaalisuus ja lajin yhteisöllisyys.
– Vuosien aikana on saanut satoja kavereita. Kaikissa kisoissa tulee tuttuja ja vanhoja ystäviä vastaan. Samat ihmiset kiertävät näitä kisoja aina Inarista Hankoon, Saari kertoo.
Tällä kertaa reikä ei osunut kalojen kohdalle, joten miehen on jälleen aika heittää reppu selkään ja suunnata tuulta uhmaten kohti antoisempia kala-apajia.
Taivallan lahden yli. Liukastelen peilijäällä kumisaappailla. Kaadun, mutta vain kahdesti. Löydän Imatralta Kuusamoon tulleen kalakonkarin, Ari Hartikaisen.
Onko kalaonni suosinut miestä?
– Muutama sata rammaa noussut, ei nyt oikein lähe, Hartikainen toteaa. Lähdemme yhdessä etsimään uutta paikkaa.
Hartikainen kertoo, että parhaat kalapaikat ovat yleensä siellä, mistä muutkin näyttävät nostavan saalista. Vastaavasti parhaat pilkkijät ovat niitä, jotka nostavat kalansa mahdollisimman hiljaisesti ja täten apajansa muilta salaten.
Reikä syntyy nopeasti moottoritehosteisella kairalla, jollainen näkyy olevan lähes jokaisella pilkkijällä. Ei kulu montaa sekuntia pilkin reikään laskemisesta, kun Hartikainen jo huudahtaa iloisena:
– No nyt siellä on kala!
Reiästä nousee kyrmyselkäinen ahven, Hartikainen arvioi sen painoksi noin kaksisataa grammaa.
Pian nousee särki, toinen ja kolmaskin.
– Sie ootkin hyvä kamu, mies kehaisee sivustaseuraajaa. Tunnen oloni lähes hyödylliseksi.
Hartikainen on pilkkinyt koulupojasta saakka, kisoissakin kulkenut vuosikymmeniä. Hän kertoo pilkkimisen olevan oikeastaan ainoa kuntoa kohottava harrastus talvisin.
– Kalan löytämisen ja saamisen ilo on aina suuri. Mikä se nyt saalistamissa ja pyytämisessä yleensäkin ihmistä kiehtoo, hän sanoo.
Taas pilkkiin tarttuu kala. Hartikainen nostaa sen ylös ja katkaisee pieneltä kalalta niskat nopealla liikkeellä.
– Tämäkin pitää heti tappaa, vaikka onkin hirveän söpö.
Tämän vuoden alussa voimaan tullut uusi kalastuslaki määrää, että pyydetty kala on lopetettava mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti, eikä esimerkiksi pilkkiessä kaloja saa jättää jäälle kitumaan. Myöskään kesäisin kalastaessa kalaa ei saa enää jättää esimerkiksi vesiämpäriin elämään ja odottamaan tappamista rantaan saapuessa. Ruoaksi pyydettävä kala kyllä pysyy tuoreena, kunhan sen verestää välittömästi.
Pilkkiessä todella aina tulee kylmä, oli sää mikä hyvänsä. Tiistaina tuuli tuiversi erityisen kylmästi järvellä, eikä aurinkokaan siunannut kisailijoita läsnäolollaan.
Lahtelan rannassa kilpailijoiden muonituksesta ja lämpimänä pysymisestä piti huolen eläkeliiton Kuusamon yhdistys. Irma Pesonen, Kyllikki Parkkisenniemi ja Asta Lehtonen ovat heränneet aamuvarhain keittämään kalastajille kahvia ja paistamaan makkaraa. Eläkeliitto vastaa myös pilkkiviikon yhteisen lopputapahtuman tarjoiluista.
Tarjolla on myös käsityönä tehtyjä villasukkia, säärystimiä ja kynsikkäitä, sekä patalappua muistuttavia apuvälineitä, joilla mato- tai toukkapurkin saa helposti auki kohmeisillakin käsillä. Naiset ovat itsekin ahkeria pilkkijöitä, he tietävät millaisia apuvälineitä jäällä saattaa tarvita.
– Kyllä nämä meidän miehetkin on tärkeässä roolissa, aikaisin aamulla ovat tulleet pystyttämään telttaa ja sytyttelemään grilliä ja nuotioita, naiset kehuvat miesvahvistustaan.
Pilkkijöitä saa kuitenkin vielä odotella kahville.
Kisan loppuun on vielä monta tuntia, eivätkä kalastajat lähde jäältä ennen kuin on aivan pakko, eläkeläiset kertovat. Kuuma kahvi, rouvien leipoma pulla ja grillattu makkara mahtavat maistua kalastajille pitkän ja tuulisen päivän jälkeen.
Tämä juttu on palkittu toisella sijalla Uutismedian Liiton Vuoden paikallislehtijuttu 2024 -kilpailussa.