Ky­sy­myk­siä ja vas­tauk­sia Kuu­sa­mon ja Posion uudesta kai­vos­hank­kees­ta – toi­mi­tus­joh­ta­ja vastaa

Juomasuolla on vielä hiljaista.
Juomasuolla on vielä hiljaista.

Uusi kaivosyhtiö suunnittelee avaavansa kaksi uutta kaivosta Koillismaalle. Latitude 66 Cobaltille siirtyi joulukuussa Dragon Miningin ja Kuusamo Goldin kaivospiirit ja toimiluvat varauksineen, valtauksineen ja maineen.

Yhtiö suunnittelee avaavansa kaivokset Posiolla ja Kuusamossa. Näiden kaivosten ensisijaisiksi paikoiksi yhtiö kertoo Kuusamon Juomasuon, josta se kertoo tavoittelevansa kobolttia ja kultaa sekä Posion Maaninkavaaran lähellä sijaitsevan alueen, josta yhtiö kaivaisi koboltin lisäksi kuparia. Posion malmio on näistä enemmän pinnassa, mutta Juomasuosta Latitude 66 Cobalt Oy:n toimitusjohtaja Thomas Hoyer kertoo, että siellä kaivettaisiin alkuvaiheen jälkeen myös maan alta, eikä pelkästään avolouhoksena.

”Tavoite on esittää ehdotus huhtikuussa.

Uudesta kaivosyhtiöstä kerrotaan, että se haluaa edetä vauhdilla kahden kaivoksen kanssa.

– Tavoite on esittää ehdotus huhtikuussa, kertoo Hoyer.

Uusi yritys on täysin samannimisen Australialaisen Latitude 66 Cobalt Inc:in omistama yhtiö. Australialaiseen yhtiöön kerrotaan yhtiön tiedotteen mukaan tulevan noin 15 prosenttia suomalaista omistusta. Hoyer kertoo olevansa myös Australian emoyhtiön toimitusjohtaja.

Kobolttia Posiolla?

Posiolla, Viitostien varressa, Takakummun tienristeyksen pelloilla lähellä Maaninkavaaraa, on suoritettu koekairauksia Lapin malmi Oy:n toimesta vuonna 1984, kertoo Hoyer.

– Haarakummun alueella alueella on etsitty aiemmin kuparia, mutta meidän päätuote olisi koboltti ja sen pitoisuus on äärimmäisen hyvä, Hoyer kertoo.

Yhtiö kertoo koboltin kaivamisen nousseen kärkeen akkuteollisuuden tarvitseman koboltin hinnannousun seurauksena. Sivutuotteeksi jääkupari ja Juomasuon kulta, joka oli Dragon Miningin pääkohde Hoyerin mukaan. Hoyeri kertto, että Dragon Mining ei ole enää mukana uudessa yhtiössä.

– Uuden yrityksen pääomistajia ovat sijoittajat sekä Russel Delroy, Josh Welch sekä professori Steffen Hagemann. Olen itse nelikymppinen ja tämä on ensi kerta kun teen itseäni nuoremmille töitä, Hoyer kertoo.

Hoyer kertoo, että koboltti ei ollut kovin kiinnostava metalli vielä viisitoista vuotta sitten.

– Koboltti on äärimmäisen kriittinen metalli akkuteollisuudelle, Hoyer kertoo ja sanoo ettei usko kohonneen koboltin hinnan laskevan lähiaikoihin.

Millaista kaivostoimintaa?

– Juomasuolla otetaan koboltti ja kulta sivutuotteena. Kitkajoen lähelle ei tulisi rikastamoa, eikä Rukan lähelle kolmen ja viiden kilometrin etäisyydelle, ei missään nimessä tehdä kaivosta, kertoo Hoyer ja kuvailee, että rikastamo tulisi kuitenkin mahdollisesti toisen kaivoksen lähelle niin, että sen malmi voitaisiin kuljettaa rikastamoon kuljettimilla ja toisen kaivoksen malmi kuljetettaisiin kuorma-autoilla noin 30 kilometrin päähän linnuntietä.

Aivan Rukan juuressa Latitude 66 Cobalt ei Hoyerin johdossa pyri kaivamaan, hän sanoo.

– Minun aikana siellä (3-5 kilometrin etäisyydessä Rukakeskuksesta) ei tulla koskaan kaivamaan. Tässä on merkittävä ero siihen miten Dragon näitä asioita yritti.

– Minä tunnen hyvin paljon sympatiaa siihen, että kuntalaiset ovat voimakkaasti vastustaneet Dragonin suunnitelmia. Olen itse ollut monta kertaa melomassa Kitkajoella, se on kaunis, puhdas ja sen lisäksi Ruka-Kainuu-Oulanka -matkailuidentiteettiä. Toisaalta näen, että hyvällä keskustelulla matkailun ja luontoarvojen kanssa mahdollistetaan rinnakkaiselo matkailuelinkeinon ja kaivosteollisuuden kanssa.

Mitä tehtäisiin uraanille?

Hoyer ei halua ottaa kantaa sille mitä tapahtuu maaperässä olevalle uraanille.

– Olen ottanut sen lähestymistavan, että meillä on Suomessa sekä säteilyturvakeskus ja GTK (Geologian tutkimuskeskus), jotka ovat kansainvälisellä tasolla ihan maailman huippua. Olen ollut molempiin yhteydessä, enkä lähde kommentoimaan uraania, vaan me tulemme käyttämään kolmansia tahoja, arvostettuja tahoja, eli tässä tapauksessa GTK:ta ja säteilyturvakeskusta, joiden kanssa yhdessä katsotaan.

– Siihen löytyy ihan varmasti ratkaisut, Hoyer sanoo.

”Olen itse ollut monta kertaa melomassa Kitkajoella, se on kaunis, puhdas.

Onko niin, että ette missään nimessä ryhdy rikastamaan uraania myyntiä varten?

– Minulle itseäni viisaammat ovat kertoneet, että uraani ei ole hyödynnettävissä taloudellisesti, Hoyer kertoo ja sanoo, että uraanin tuotanto ei ole ollut taloudellisissa laskelmissa mukana.

Miten malmi kuljetettaisiin?

– Se riippuu ensinnäkin siitä, että mikä on rikastamon paikka.

– Suunnittelun kannalta on merkittävä etu, että on kaksi kaivosta, jolla on yksi rikastuslaitos. Voidaan esimerkiksi ajaa toista kaivosta enemmän välillä. Jos yhtiöllä on vain yksi kaivos, ovat kaikki munat samassa korissa.

– Voisin ihan hyvin kuvitella, että toiselta vietäisiin kuljettimilla ja toiselta rekoilla tai molemmilta rekoilla.

Koska toisen kaivoksen lähellä on mainitsemasi Kitkajoki, tarkoittaisiko se, että rikastamo tulisi Posiolle?

– Se olisi vaihtoehto, mutta se ei ole missään nimessä ainoa vaihtoehto. Olen tapaamassa posiolaisia maanomistajia maanantaina. Olen kävellyt paikat läpi hyvin tarkkaan ja sillä mielellä, että miten tämä vaikuttaa lähiympäristöön ja matkailuun.

Minkälaisia neuvotteluja tulette käymään?

– Keskustelemme tällä viikolla Posiolla kunnan, elinkeinojen edustajien ja maanomistajien kanssa ja seuraavalla Kuusamossa. Matkailu on kriittinen elinkeino Kuusamossa ja myös Posiolla ja tottakai halutaankin heitä kuulla. Rinnakkaiselo on mahdollista, uskon minä. Se pitää ottaa kaivoksen ja kaivostoiminnan suunnittelussa huomioon ja suunnitella alusta saakka, Hoyer kertoo.

”Matkailu on kriittinen elinkeino Kuusamossa ja myös Posiolla ja tottakai halutaankin heitä kuulla. Rinnakkaiselo on mahdollista, uskon minä.

Miksi te haluatte haastaa kaivostoiminnan kieltävän Kuusamon kaavapäätöksen?

– Ennen meidän aikaa se (valitus) on viety oikeusprosessiin. En usko, että se on kenenkään etu, että mahdollisen kaivoksen avaaminen viedään oikeusasteisiin. Se valitusprosessi elää omaa elämäänsä ja olen tavallaan perinyt sen. Se on asia, jonka haluan ottaa esiin kun käyn Kuusamossa ja tapaan kuntapäättäjiä, Hoyer kertoo.

Varsinainen toiminnan tekninen suunnittelu ja ympäristövaikutusten arviointi alkaa yhtiön mukaan nyt tehtävän sidosryhmäkuulemisen sekä määrittelyvaiheen jälkeen.

Latitude 66 Cobalt Oy

Yhtiö australialaisen Latitude 66 Cobalt Inc:in omistama yhtiö.

Latitude 66 Cobalt Oy on rekisteröity Ouluun.

Yhtiö on ostanut Kuusamossa ja Posiolla sijaitsevat kaivoskehityshankkeet, jotka aiemmin omisti Dragon Mining ja Kuusamo Gold Oy.

Myös Belvederen Posion omistuksia on siirtynyt Latitude 66:selle, joka on tehnyt myös uusia kaivosvarauksia.

Latitude 66 Cobalt Oy on Latitude 66 Cobalt Inc:n kokonaan omistama yhtiö.

Latitude 66 Cobalt Inc:in meneillään olevan osakeannin myötä australialaisen emoyhtiön omistuspohja laajenee merkittävästi. Osakeannin jälkeen emoyhtiön omistuksesta noin 15% on suomalaisilla sijoittajilla. Enemmistön yhtiöstä omistavat noin 70 australialaista ja aasialaista kaivosalan rahastoa sekä kaivosalan sijoittajaa.

Yhtiö tiedottaa käynnistävänsä Kuusamossa ja Posiolla kuulemistapaamisten sarjan, jonka tavoitteena on kerätä alueen kuntapäättäjien, maanomistajien, matkailuyritysten, porotalouden toimijoiden, luonnonsuojeluväen sekä muiden tahojen ajatuksia kaivostoimintaan liittyvistä näkemyksistä.

Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä