Ohtaojalla ollessani opin verkon paulottamisen. Laskin punaisen verkon kotijärveen. Eino pelotteli.
– Siellä on puita pohjassa ja siihen sinulla tarttuu verkko.
– Omapa on asiani, ajattelin. Verkko vajosi nopeasti veteen ja pyynti käynnistyi.
Lähdin aamulla kokemaan pyydystä. Verkko ritisi ja ratisi. Ajattelin, että nyt sieltä nousee puu verkon mukana. Veden pinnalle nousi hauen kita. Huomasin, että verkko oli jo poikki.
Kerran hauki potkaisi, katosi ja meni menojaan. Kylläpä kalanviljelijäsä harmitti oma hitaus. Ehdin nähdä avonaisen hauen kidan ja arvelin, että nyrkit olisivat mahtuneet hauen suuhun. Mutta, se oli ja meni!
Meidän perheessä on usein ukkovalta kalastuksessa. Mies määrää ja ’tietää’, missä kalat ui. Minä taas määrään verkon, mikä otetaan mukaan.
– Ota tuo ja laske veteen!
Kun mies tuli kotiin, sain kuulla miten huonosti verkko oli käyttäytynyt. Ärräpäitä tuli suupielestä kotiin tullessa.
Seuraavana aamuna oli eri sävel verkon kokemisen jälkeen, sillä saalista oli tullut 40 ahventa n. 1,4 kg yhteensä ja 1,6 kg:n lahna ja pienempiä kaloja lisäksi. Sen kunniaksi lauloin hänelle, että Kala-Eemeliksi ristin sut nyt.
Kajun Lyyti oli hyvä verkkokaveri. Soutelimme eräänä kauniina kesäiltana järven taakse. Laskimme verkot veteen. Lyyti ihmetteli, miksi minä paukuttelin veneen laitaan. Hän epäili, että kaikki kalat häipyvät huit hait hiiteen. Kerroin ajavani ahvenia verkkoon.
Aamulla oli kahdeksan siikaa, yhdeksän komeata ahventa ja noin kuuden kilon painoinen hauki.
Kuka hullu on ajanut moottoriveneellä verkon kasaan, Lyyti pauhasi.
– Pian oli iso hauki näkösällä. Kielsin Lyytiä pistämästä sitä atraimella. Saatiin se onneksi veneeseen, vaikka verkon paula oli rikkoontunut.
Ajoimme Lyytin pihalle selvittelemään verkkoja. Hauen nähtyään Eero hyppäsi yhdellä jalalla. Hänellä oli punainen pallo jalassa. Eero tuumasi, että jalka turposi jo pelosta. Ruumis tietää, että kalaruokaa on tulossa. On se tuo kihti niin ihmeellinen.