Juuri nyt: Pölkky hukkasi mah­dol­li­suu­ten­sa 3-0-voit­toon Hä­meen­lin­nan noustua kol­man­nes­sa erässä takaa ohi, nel­jän­nen erän voiton myötä pisteet jäivät kui­ten­kin Kuu­sa­moon

Joko luit: Matti Suur-Ha­ma­ri Linnan juhliin kol­mat­ta kertaa – kil­pa­uran­sa päät­tä­nyt pa­ra­lu­mi­lau­tai­li­ja ryhtyi ur­hei­lu­vä­li­ne­myy­jäk­si: "Olen opet­te­le­mas­sa ta­val­li­sen ihmisen arkea"

Mainos: Koillissanomien joulutarjous: Koillissanomat Digi + Lehti 2 kk vain 35 euroa, tilaa tästä!

Lukijalta

Lu­ki­jal­ta: Jäin les­kek­si ja nyt tar­vit­sen apua – tältä toisten avun varassa ole­mi­nen tuntuu

”Hoitotöihin tarvitaan lisää käsiä”, pääkirjoituksen 14.7.-17 herättämiä ajatuksia

Mitähän sanoo Vanhuspalvelulaki – en tiedä, mutta kirjoittajan toteamus, etteivät vaatimukset täyty oletan olevan todennäköinen. Tarvitaan lisää käsiä.

Eivät robotit pysty hoitamaan mm. vanhuksia. Vanhustyön saralla löytyy työpaikkoja. Se edellyttää, että palkataan ammattitaitoista työväkeä ja yhteiskuntamme satsaa sen palkkaamiseen. Tälle työsaralle hakeutuvilla tulee olla soveltuvuus ja valmius siihen kuten rehellisyys, sosiaalisuus, vastuuntunto.

Asiakkaan kannalta kustannuksien pitää olla kohtuulliset, että voi käyttää koti- tai palvelukotihoitoa. Ketään ei pidä jättää heitteille.

Trendi on, että vanhukset halutaan pysyvän kotona, jonne palvelut ohjataan. Tuli oikein Omaishoitaja-systeemi. Kun itse jouduin tilanteeseen, en tiennyt minkä paperin-sitoumuksen allekirjoitin, olin nääntyä ”taakan” alle ja se jätti jälkensä. Toki jokainen rakkaan läheisensä hoitaa voimiensa rajoissa. Omaishoitajat tarvitsevat tukea.

Nyt itse leskeksi jääneenä vanhuksena tarvitsen apuja. Koen orpouden ja yksinäisyyden – yksinäisyys on yleinen ongelma vanhuksilla. Entiset ystävät – ikäiseni tuttavat ovat itsekin ikääntyneet, yhteydenpito kilpistyy jaksamattomuuteen. Monet ovat siirtyneet tuon ilmasiin. Muualta tulleena oma suku ja lähimmät ovat satojen kilometrien päässä, puuttuu sukulais-läheisverkosto. Monisairaana ilman turvahenkilöä jäävät sosiaaliset tapahtumat käymättä, ennen niin aktiiviselta.

Sentään on Kotihoitohenkilö, joka käy lähes päivittäin. Se on tärkeää. Yhteinen kahvihetki rupatteluineen eräänä korvaa sosiaalisen tapahtuman.

Robotti ei juttelisi, ei tervehdi, ei kosketa. Mutta a.o. henkilöllä on rajattu aika, jolloin täytyy saada edes rutiinit tehdyksi. Mitenkäs muun kotihoidon käy, ei ole kukaan tekemässä ja itse et kykene-jaksa. Vähitellen koti ns. rapistuu. Kotihoitohenkilöille on suotava aikaa, liukuva työaika. Näin on kotona asuvan vanhuksen kohdalla.Jos jollain on mahdollisuus, tilanne voi johtaa pimeän työvoiman käyttöön.

Käytännön työ on vain toinen puoli todellisuudesta. Ihminen on kokonaisuus, psyykinen puoli jää huomiotta. Vanhusten kohdallakin tapahtuu itsemurhia, mutta niistä vaietaan, ongelma on lakaistu maton alle. Mielenterveyden hoitoa myös tarvitaan. Vanhusta hoitavalla tulee olla myös valmius kohdata vanhuspersoonan psyykinen tilanne.

Vanhuspalvelua tulee valvoa,että se on asiakkaan tarpeiden mukaista, inhimillistä, vanhusta kuullen. Ikävä piirre minusta on, että vanhusten hoidosta on tullut eräs bisneslaji, se vaikuttaa näillä markkinoilla. Varoa sopii, ettei vain palata ”huutolaisaikaan”, tosin hienommalla nimellä.

Pääkirjoituksessa viitattiin vapaaehtoistyöhön, jollaista on. Mutta en ole siihen törmännyt, kukaan ei ole tarjoutunut kävely- tai tapahtumaseuraksi, -viejäksi, harvaa poikkeusta lukuunottamatta. Kukin on mukavuuttarakastava, miksi vaivautuisi tukemaan liikuntarajoitteista. Itse koetan olla vaivaamatta ketään, että jonkinlainen tuttavuus edes säilyisi – ja jotain vastinetta toisen vaivaaminen, sekin edellyttäisi. Välittämisen kulttuuri tuntuu olevan kadoksissa.

Kun erilaisia palvelumahdollisuuksia markkinoidaan, hinnoista ei ole mainintaa. Ihannestrategioita lie kyllä paperilla, toteutus on toinen asia. Keskituloisena virkanaiseläkeläisenä Kotihoitoon (isohkossa kotiosakkeessa asuvana) ym.palveluihin ja erilaisiin kustannuksiin hupenee eläke. No, ruumisliinassa ei ole taskuja, vitsaillaan.

Vaikuttaa, että turhaanko on aikanaan köyhistä oloista lähteneenä kouluttautunut kittuuttanut ja ansainnut tasoisensa kohtuullisen eläkkeen, kun viimeisellä viivalla ei viivan alle jääkään, niinkuin oli kuvitellut. No, onhan saanut henkistä pääomaa, jota ”varkaat ei varasta eikä ruoste raiskaa”. Ketään ei pidä yli-eikä aliarvioida. Kadehtia ei kannata.

Katson olevani pätevä puhumaan vanhustenhoidosta vanhusyksilönä kokemuksia omaavana. Tarvitsen turvatun, turvallisen, inhimillisen niin fyysisen kuin psyykisen huoltamisen. Oletan, että tämä on yleispätevä toivomus. Vanhusihminen tarvitsee toista ihmistä, ei robottia.

Miten Yhteiskunta kohtelee vanhuksiaan, kertoo sen arvoista. Tätä yhteiskuntaa, jopa itsenäisyyttä valtiona ei olisi ilman nykyisin vanhuksiksi nimettyjä ihmisiään.

Kuten mainitsemani pääkirjoituksen laatija kirjoitti: Ikäihmiset ovat tehneet pitkän päivätyön ja ansaitsevat hyvän ja kunniakkaan vanhuuden palveluineen. Toteutuuko se vai onko vain sanahelinää.

On huomattava sekin, että vanhus on edelleen veronmaksaja.