Kuusamon kaupunginhallituksessa käsitellään KSAK yhdistämistä KAO:oon. Päätös tiivistelmä kuvauksessa sanotaan, että Ammatillisen koulutuksen yhdistäminen laajentaa Kainuun ammattiopiston koulutuspalveluihin liittyvää tarjontaa.
Tuo Kainuun ammattiopiston koulutuspalvelujen tarjonnan parantaminen (pääasiassa Kainuussa) tapahtuisi siirtämällä nykyisin täysin Kuusamon kaupungin ohjauksessa toimivan KSAK Oy:n ammatillisen koulutuksen järjestämisluvat Kainuun ammattiopistolle.
Muutoksen jälkeen ei Kuusamon kaupungilla olisi enää suoraa vaikutusvaltaa Kuusamossa tarjottavaan ammatilliseen koulutukseen, eikä tämän seikan vaikutusta ole asian vaikuttavuusarviossa arvioitu.
Asiaa perustellaan esittelytekstissä sillä, että ammatillisen koulutuksen järjestämisen päällekkäisyyden poistamisella tavoitellaan Kuusamon maksuosuuksien loppumista.
Tämän tavoitteen toteutumismahdollisuuksia ei ole kuitenkaan perusteltu, eikä selitetty kuinka Kuusamo voisi jatkossa vaikuttaa siihen, mitä ammatillisia koulutuksia ja tutkintoja Kuusamossa toteutetaan.
Asiaa perustellaan, että Ksak Oy:n kiinteistön palautuksesta on alustavasti neuvoteltu OKM:n kanssa ja kiinteistön siirto valtiolta Ksak Oy:lle on mahdollinen. Kiinteistön omistuksesta on syytä saada tarkempi selvitys, miten kiinteistö on nykyään Ksak Oy:n taseessa kirjattu, ja mitä neuvotteluja asiasta alustavasti neuvoteltu OKM:n kanssa.
Esitystekstissä sanotaan, että kaupunki, Ksak Oy ja Kuusamo-opisto ovat neuvotelleet mahdollisuudesta perustaa Luontoakatemia Kuusamo-opiston yhteyteen.
Tämä Luontoakatemia on ehdottomasti kannatettava hanke, mutta sen perustaminen ei ole kiinni tästä ammatillisten järjestämislupien tulevista ratkaisuista, vaan hankkeen valmistelut tulee nopeasti käynnistää.
Kuusamon kaupunginhallituksessa toivottiin, että ennen päätöstä pystyisimme kuulemaan KSAK yhtiön johdon ja henkilöstön kannan asiaan.