Lukijalta
Mielipide

Lu­ki­jal­ta: Täl­lai­nen on ollut dia­ko­nian eri­lai­nen vuosi

Kun koronarajoitukset astuivat voimaan viime keväänä ja koko kaupunki siirtyi monella tasolla etäelämään, myös diakoniatoimiston ovet jouduttiin lukitsemaan. Mainostimme, että diakoniatoimisto palvelee etänä, jututimme ihmisiä lähinnä puhelimen välityksellä ja annoimme oven raosta ruoka-apua sitä tarvitseville.

Varmasti toimet auttoivatkin estämään koronan tuloa alueellemme. Yksi keväällä ruokakassin hakeneista päivitteli ohjeitamme oveen koputtelusta ja sanoi, että teillähän pitäisi olla ovikello.

Monet ikäihmiset selvisivät kotona pysyttelystä hyvin, toisille kevät taas oli erityisen raskas. Etenkin psyykkiset ja muistin sairaudet saivat yksinolossa melkoisen kasvualustan.

Nuoremmalla väellä haasteet olivat toisenlaisia; työt vähenivät monella merkittävästi, tuli lomautuksia ja yritykset joutuivat todella sinnittelemään. Niin iäkkäistä kuin nuoremmistakin saattoi välillä tuntua siltä, että seinät kaatuvat monin tavoin päälle.

Kesän korvalla me diakoniatyöntekijät aloimme taas varovasti jalkautua ihmisten pariin. Tapasimme asiakkaitamme pihoilla ja parvekkeilla, kävelylenkeillä ja lopulta kävimme myös harkiten tavallisilla kotikäynneillä.

Hoivakotien asukkaita kävimme ilahduttamassa yhteislauluhetkillä hoivakotien pihoilla. Aloimme taas ottaa ihmisiä vastaan myös diakoniatoimistossa. Toivo ja ilo uudesta yhteydestä oli molemminpuolista.

Syksyä kohti käynnistelimme varovasti kerhoja ja muuta diakonian toimintaa, jonka osanottajista suuri osa on riskiryhmäläisiä. Muutamia peruutuksia lukuun ottamatta olemme iloksemme saaneet jatkaa työtä, jossa ihmisten tapaaminen kasvokkain on mahdollista.

Nykyistä normaalia ovat olleet nimilistat, turvavälit, käsihygienia, maskit ja epävarmuus kaiken suunnitellun toteutumisesta. Kerhotoiveita kysellessä monet ikäihmiset ovat todenneet, että ”tärkeintä on, että me saadaan kokoontua edes täällä”.

Useimmille meistä arjen ja oman elämän asioiden jakaminen jonkun kanssa on todella tärkeää, tärkeämpää kuin ennen arvasimmekaan. Siihen parhaita keinoja on ehkä yhteiseen kahvipöytään istahtaminen.

Monen kokema pettymys onkin ollut ymmärrettävää, kun emme ole voineet tarjota riskiryhmäläisten syntymäpäiväjuhlissa kakkukahveja entiseen tapaan.

Tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen koronatilanne taas paheni, ja olemme joutuneet perumaan monta hetkeä, johon erilaisten pienten ryhmien oli tarkoitus kokoontua torttukahvien äärelle aloittamaan yhdessä joulunodotusta.

Harmituksen rinnalla kulkee toivo, että jo vuoden alussa pääsisimme taas kokoamaan ihmisiä yhteen ja tapaamaan turvallisesti asiakkaitamme. Nyt tapaamiset joudutaan pitämään lyhyinä ja kaikki mahdollinen hygieniaturvallisuus huomioiden.

Kaiken uuden keskellä mielessäni on alkanut soida aina uudestaan Lasse Heikkilän laulun sanat: Ei siinä voi muuta kuin kiittää, aittansa salvat kun aukaisee. Näin paljosta muillekin riittää, niille ken puutteessa tarvitsee.

Olemme saaneet mahtavan määrän lahjoja eteenpäin välitettäväksi. On kassitolkulla villasukkia, kauniita vaatteita pinoittain, lapsiperheille ruokaa ja jouluherkkuja toimiston täysi.

Joitakin lahjoja saamme välittää lahjakortteina tarvitseville – yhdestäkin voi riittää monelle. Kuusamolaiset ovat todella halunneet auttaa ja välittää hyvää joulumieltä heille, joiden joulupöytä ei syystä tai toisesta ole runsas.

On ihanaa saada viestejä, joissa kysytään joulukassien tai villasukkien tarvitsijoista.

Kyllä heitä on. Ja vaikka hygienian vaaliminen tuntuisi hössöttämiseltä, se on nyt todella tärkeää, että pysyisimme myös itse toimintakykyisinä tämän joulukuun, ehtisimme antaa jouluavun sitä tarvitseville ja emme vahingossa tartuttaisi vaarallista tautia kenellekään.

Tämän hetken koronatilanteesta huolimatta toivon, että ensi vuosi alkaa valoisammissa merkeissä ja saamme taas kutsua ihmisiä pienissä porukoissa yhteisen pöydän ääreen.

Jos tarvitset muuten apua ja tukea, ota rohkeasti yhteyttä puhelimella tai sähköpostilla, palvelemme edelleen etänä ja lyhyesti myös kasvotusten. Diakoniatoimiston ovi on jouduttu koronan takia pitämään lukossa koko syksyn, mutta toive on toteutunut, ja sen vieressä on nykyisin ovikello.

Meidät voi nyt siis hoksauttaa myös ovikelloa rimpauttamalla.

Missä kuljetkin, olkoon siunaus mukana adventin ajassasi. Toivoa on aina.

Maria TörmänenKuusamon seurakunnan diakoniatyöntekijä