Kunnallis- ja presidentinvaalien lähestyessä politiikanteko on saanut yhä luotaantyöntävämpiä muotoja. Tarkoitan Suomen kunnallisvaaleja ja USA:n presidentinvaaleja. USA:ssa on tätä kirjoittaessa antanut äänensä ennakkoon jo kymmenen miljoonaa kansalaista, mikä on sikäläisissä oloissa kohtuullisen runsaasti. Kiinnostusta siis politiikkaan on, mistä lienee johtuu.
Vastaavasti Suomessa on hienoa, että politiikka on palannut politiikkaan ja puolueiden välille syntyy selkeitä eroja, myös ideologisesti. Se ei ole kuitenkaan minusta mieltäylentävää, että keskustelu käydään huutamalla ja vain omia näkökulmia toistamalla. Keskustelusta näyttää unohtuneen dialogi. Olen sitä sukupolvea, jolle opetettiin väittelystä toisen kuuntelemisen taito ja omien näkökulmien perustelu.
Erääksi osasyyksi poliittisen keskustelun rapautumiseen on mainittu sosiaalinen media. Siellä ääneen pääsevät ne, joiden ääni ei ole aiemmin kuulunut. Nyt nämä "hiljaiset" löytävät samanmielisiä ja vahvistavat näin sanomaansa. Se ei kuitenkaan välttämättä lisää mitenkään keskustelun tasoa tai tuo uusia näkökulmia siihen.
Joltisenkin aikaa taaksepäin poliitikkoja ja kansanedustajia pidettiin kansakunnan sivistyneistöön kuuluvana. Nyt ministeripestikin on erään siinä tehtävässä olleen mukaan kansakunnan kusitolppa. Toisaalta voi miettiä täytyykö kansanedustajan välttämättä käyttää viestinnässään samoja ilmaisuja ja kieltä kuin suuri somepöhinä.
Viimeaikaisista voi nostaa esille vaikkapa pöyristyminen pääministerin pukeutumisesta. Sanna Marin kun oli pukeutunut asuun, joka hieman paljasti ihoa. Tyyli on varsin yleinen maailmalla ja pidetään jopa hyvinkin tyylikkäänä. Pahastujat vaikuttavat olleen enemmän turvallisessa ja vatsakkaassa keski-iässä olevia miehiä. Epäselväksi jäi vain vaativatko he pääministeriä lisäämään vai vähentämään vaatetustaan.
Toinen kiinnostava, tai puolitiehen jäävä, keskustelu syntyi kun pienehkö nuorisojoukko päätti istua kadulle Helsingissä. Poliisi käytti perinteisen niska-perse-otteen lisäksi tapahtumassa pippurikaasua, mikä tulkittiin joko liialliseksi voimankäytöksi tai poliisin normaaliksi toiminnaksi.
Kyseinen kansalaisjärjestö kertoo toimivansa väkivallattomasti ja parlamentaarisesti. Hämmentävää oli, että kyseinen mielenilmaus kannusti vallassa olevaa hallitusta pitämään kiinni tavoitteistaan, eikä siis ollut suunnattu vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä vastaan kuten mielenosoitukset usein. Poliisi siis hajotti demokraattisesti valitun hallituksen myötäisen mielenosoituksen.
Erikoista tilanteen käsittelyssä on se, että sananvapautta ja kokoontumisvapautta tärkeänä pitävät tahot ilmaisivatkin kyseisen tapahtuman olevan laittoman ja epäsuotavaa. Ovatpa jotkut kansanedustajat tehneet kyselynkin saako laillinen yhdistys esitellä kouluilla toimintaansa.
Suomen saa siis sekaisin vaikkapa vain istuskelemalla kadulla. Minusta tuntuu, että yhteiskunta on menossa yhä hullumpaan suuntaan.
