Mies kuoli Kuusamon Rukalla sattuneessa mönkijäonnettomuudessa.
Onnettomuus tapahtui Rukan laskettelukeskuksen hyppyrimäkien läheisyydessä, kertoo rikoskomisario Kalle Tikkanen.
Onnettomuus tapahtui uhrin ollessa työtehtävällä. 1960-luvulla syntynyt mies todettiin kuolleeksi tapahtumapaikalla.
Tikkanen kertoo, että traktorimönkijä oli kaatunut ajaessa ja työntekijä oli jäänyt sen alle. Työntekijä oli itse soittanut työkaverilleen onnettomuudesta, joka puolestaan oli hälyttänyt paikalle pelastushenkilöstön.
Ensimmäisenä onnettomuuspaikalle saapui pelastuslaitos.
Tehtävään osallistui kaksi pelastuslaitoksen yksikköä, jotka avustivat uhrin irrottamisessa.
Hälytys ihmisen pelastamisesta puristuksista Pikkumäentiellä tuli kello 8.12.
Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyntutkintana ja työtapaturman tutkintana.
– Selvitämme onko kyse ajovirheestä, teknisestä viasta vai mikä on onnettomuuden taustalla, Tikkanen kertoo.
Juttua päivitetty 20.7. kello 16.06: Lisätty rikoskomisario Kalle Tikkasen kommentit.