Mik­ko­nen: Tai­val­kos­ki tyy­ty­väi­nen ke­hi­ty­syh­tiöön: "On saatu mitä on ha­lut­tu­kin"

Taivalkosken kunnanjohtaja Jukka Mikkonen kertoo, että kunta on vain vähemmistöosakkaana Naturpoliksessa ja KSAK:ssa, joten se ei voi päättää yhdistymisistä.

– Tämä on semmoinen tilanne, jolla pyritään tehostamaan toimintaa ja parantamaan kannattavuutta. On kaikkien omistajien etu, että näin tehdään, Mikkonen sanoo.

Mikkosen mukaan kunnassa on oltu tyytyväisiä Naturpoliksen toimintaan.

– Viimeiset vuodet on tosi hyvin toiminut yhteistoiminta, on saatu mitä on haluttukin.

Myös Taivalkoskella työttömyysaste on pudonnut huomattavasti.

– Työttömyysaste on aina ollut korkea ja nyt se on alle 14. Se on alhaisin lukema kymmenen vuoden aikana.

– Nyt kaikki suuret työnantajat kärsii jonkun verran työvoimapulasta.

Mikkosen mukaan Taivalkoskella seurataan Kuusamon päätöstä kasvupalvelujen järjestämisessä

– Tullaan tekemään vastaava päätös meidän kunnanhallituksessa. Meillä on 1.10. hallituksen kokous, todennäköisesti se ehtii jo siihen.

Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä