Luin usein lehdistä uutista, jossa kerrottiin Kuusamon meijerin huonosta tilanteesta. Kauppa ei käynyt tarpeeksi kannattavasti ja toiminta oli tappiollista.
Keväällä vuoden 2017 huhtikuussa ehdotin Sulo Karjalaiselle pitkään kypsynyttä ajatustani Kuusamon meijerin tukemista. Sulo kuunteli asiaani ja lopulta piti ideaa hyvänä, mutta epäili hieman sen onnistumista.

Soitin Kuusamon meijerille ja minua pyydettiin ottamaan yhteyttä Jyrki Vaittiseen. Kerroin hänelle ideaani jonka voisimme toteuttaa Juuso-karhun kanssa. Siitä meillä riittikin keskustelua ja monenlaista ajatusta. Ensimmäset videokuvaukset Juuson juuston syönnistä You-tubeen teimme kesällä 2017.
Katsohan miten Juuso maisteli juustomaitoa.
Käsikirjoitusta kuvauksista ei kannata tehdä, kun työskentelee karhujen kanssa. Mitä tahansa voi sattua ja ohjaajana lopulta toimiikin aina karhu.
Juuso nautti erimakuista juustoista ja lopulta se otti ison emmental-juuston palan itselleen. Oikeastaan se varasti juuston suoraan Sulon kädestä. Tästä meillä Vaittisen kanssa lähti synytymään ajatus Juuso juustosta, jota nyt saa kaupoista. Juuson kanssa, kun teemme töitä, niin lopputulos on yleensä aina hyvä ja kaikille tulee hyvä mieli.
Kuusamon juusto on maailman pohjoisin juustontekijä ja sen paikallinen ja täysin kotimainen yhtiö. Työllisyysvaikutus on merkittävä näillä kairoilla

Kesäterveisin,