Ope­raa­tio Ak­ku­mal­mi menee ar­kis­toi­hin ja maas­toon – La­ti­tu­de 66 Co­bal­tin ta­voit­tee­na on 5700 ne­liö­ki­lo­met­rin tut­ki­mi­nen La­pis­sa, Koil­lis­maal­la ja Kai­nuus­sa.

– Kaikista varausalueista Tukes on jo antanut alustavat puoltavat päätökset. Viimeisten päätösten valitusaika on päättynyt 3. tammikuuta, toteaa Latituden viestinnästä vastaava Jussi Lähde.
– Kaikista varausalueista Tukes on jo antanut alustavat puoltavat päätökset. Viimeisten päätösten valitusaika on päättynyt 3. tammikuuta, toteaa Latituden viestinnästä vastaava Jussi Lähde.
Kuva: Mikko Halvari / Arkistokuva

Kobolttikaivoksia Kuusamoon ja Posille suunnitteleva Latitude 66 Cobalt Oy kaivaa lähtökuoppia laajaan tutkimushankkeeseen, jonka se on nimennyt Operaatio Akkumalmiksi.

Yhtiö teki loppuvuodesta 2019 varausilmoituksia noin 5700 neliökilometrin alueelle kahdeksaan pohjoisen Suomen kuntaan Savukoskelta Puolangalle asti.

Kaivosyhtiöiden kiinnostus akkumetalleihin on kasvanut huimasti, kun sähköautoilulle on alettu odottaa maailmanlaajuista läpimurtoa.

Latituden on saatava varausilmoituksiinsa Turvallisuus- ja kemikaalivirastolta päätökset ennen kuin Akkumalmi-hanke säntää täyteen vauhtiin.

– Kaikista varausalueista Tukes on jo antanut alustavat puoltavat päätökset. Viimeisten päätösten valitusaika on päättynyt 3. tammikuuta, toteaa Latituden viestinnästä vastaava Jussi Lähde.

Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla yhtiön tavoitteena on vierailla kaikissa kahdeksassa kunnassa.

– Valtuutettujen, virkakunnan ja medioiden kanssa käytävillä keskusteluilla on suuri merkitys. Mitä suorempi keskusteluyhteys on, sen vähemmän alueella on tahattomia vääriä oletuksia tai odotuksia, Lähde sanoo.

Hankkeen työt tehdään pääosin arkistoissa karttojen ja kirjallisuuden parissa sekä alueella aikaisemmin toimineita geologeja haastattelemalla.

– Lisäksi ensi kesän aikana geologiryhmät liikkuvat jonkin verran alueella vahvistamassa kirjallista tietoa. Kaikki varausaikainen työ tehdään jokamiehenoikeuksilla. Maastossa liikkumisesta ollaan ennakolta yhteydessä maanomistajiin ja paliskuntiin, Lähde sanoo.

Latitude analysoi parhaillaan Kuusamon liuskevyöhykkeellä 28 kilometrin matkalla aiemmin tekemiään sähkömagneettisia tutkimuksia ja ottamiaan yli 1000:ta maaperänäytettä. Yhtiö on investoinut vyöhykkeen tutkimuksiin kolmen vuoden aikana noin kolme miljoonaa euroa. Viime kuukausina yhtiö on palkannut neljä uutta geologia. Yhtiön liiketoiminnan tulos viime vuonna oli vajaat 1,3 miljoonaa euroa tappiollinen.