Mainos: Sieltä, missä tunnet elä­vä­si. Tutustu Koil­lis­sa­no­mat Digiin 1 kk 1 €. Tilaa tästä.

Kolumni

Pal­ve­lui­den säi­lyt­tä­vä met­säs­sä­kin – au­tio­tu­pia ja tu­li­paik­ko­ja myös suo­sit­tu­jen reit­tien ul­ko­puo­lel­la

Kuusamo

-
Kuva: Janne Körkkö

Korona-aika toi ryntäyksen Suomen metsiin. Suosituimmat retkeilyalueet olivat jopa liian täysiä ja Nuuksiossa tarvittiin jopa poliisia huolehtimaan järjestyksestä ja sammuttelemaan luvattomia nuotioita. Osansa ovat saaneet myös Koillismaan luontokohteet. Hangesta huolimatta polut ovat niin tallattuja, että puhe nappauskenkäretkeilystä ei ole vain hupijuttua.

Metsähallituksen luontopalvelut on kuitenkin parin kuluneen vuoden ajan purkanut elinkaarensa päässä ja vähemmällä käytöllä olevia retkeilyrakenteitaan koko maassa.

Vuonna 2019 valtakunnallisena tavoitteena oli poistaa tai siirtää uuden ylläpitäjän hoidettavaksi noin viidennes silloisista retkeilyreittien varsilla olevista taukopaikoista. Lapissa ja Kainuussa kämppiä, kotia ja laavuja on sittemmin myyty purettavaksi muun muassa nettihuutokaupalla. Huutokaupassa on ollut muutama kohde jopa pitempiaikaisella vuokrasopimuksellakin.

Koillismaalla on karsinnassa pysytty lähes suunnitelma-asteella. Pari vuotta sitten lakkautuslistalla oli esimerkiksi Pudasjärvellä kuusi kämppää/autiotupaa, kolme kotaa ja pari laavua, joita ei kuitenkaan vielä ole poistettu käytöstä, kerrottiin muun muassa Iijokiseudussa ja Koillissanomissa olleessa uutisessa..

Korona on lisännyt retkeilyä ja siihen liittyvää palvelutarvetta, vaikka suuntaus on ollut näkyvissä jo ennen epidemiaakin. Esimerkiksi Syötteen ja Oulangan  kansallispuiston kävijämäärät ovat nousseet vuodesta toiseen.

Luontopalvelu rakentaa myös uutta. Esimerkiksi Pudasjärvellä Kongasjärvellä Ruottisenharjuntien lähellä, noin vuosi sitten palaneen Sammakkosuon laavun paikalle on parhaillaan rakenteilla uusi päivätupa.

Metsähallitus mielletään metsien omistajaksi. Tosiasiassa pitäisi muistaa, että valtion metsät kuuluvat kansalaisille. Metsähallitus myy ja hakkauttaa talousmetsiä ja ohjaa varoja valtion pohjattomaan kassaan.

Puistoja ja retkeilyrakenteita on kuitenkin ylläpidettävä ja korjattava. Parempi olisi, jos Metsähallitus käyttäisi saamiaan puunmyyntituloja ensisijaisesti ihmisiä palvelevien rakenteiden ylläpitoon.

Kansallispuistojen lisäksi meillä on lukuisia pitkiä retkeilyreittejä. Aikoinaan kuuluisa UKK-reitti on käytännössä suurimmalta osin jo maatunut havaitsemattomaksi poluksi. Hyvä teko olisi kunnostaa nämä vanhat reitit. UKK:n lisäksi Koillismaallakin on lukuisia kylien välisiä polkuja, ei niiden käyttö ole kovin monen vuosikymmenen takana menneisýydessä.

Luonto ja luonnossa liikkuminen ovat pahasti unohtumassa suomalaisen osaamistaidoista. Kaupungistuminen on luonut sukupolven, jolle luontoliikkuminen ja retkeily on trekkingiä, ei retkeilyä. Samaan aikaan makkaranpaistosuomalaisen eräkoodi ja -taidot ovat unohduksissa.

Paluu metsään ei olisi hassumpi ajatus. Autiotupia, retkeilyreittejä ja tulipaikkoja on pidettävä kunnossa, myös muualla kuin suosittujen kansallispuistojen keskeisillä alueilla. Innostusta retkeilyyn tulee hyödyntää ja tukea. Se antaa mahdollisuuksia myös kaupallisille palveluille. Nykyretkeilijälläkin kun on se luottokortti repun taskussa.

Tulevaisuudessa voi hyvinkin vanhanmallinen eräily reittien ulkopuolella omie polkuja kiinnostaa. Silloin omavalintaisen nuotiopaikan sijaan olisi kiva, jos muutamakaan todellinen autiotupa ja tulipaikka olisi säilynyt, jos ei priimakunnossa, niin ainakin käyttökunnossa. Vanhoja rakennelmia Koillismaankin metsissä on muistona vuosikymmenten takaisesta käytöstä ja samoilusta.

Tietysti myönnettäköön, että haaveeni ja ajatukseni perustuvat enemmän retroiluun ja vanhojen muisteluun kuin reaalielämään.

"Makkaranpaistosuomalaisen eräkoodi ja -taidot alkavat olla jo unohduksissa."