Par­haim­pi­na vuosina ämpäri tun­tiin, nyt mus­tik­ka on kär­si­nyt hieman kui­vuu­des­ta - 14-vuo­tiaas­ta myyn­tiin poi­mi­nut Eila Mursu ei huoli mar­jas­tus­ka­ve­ria mat­kaan: ”Toisen tunnin jälkeen ky­sy­tään, että joko läh­de­tään pois?”

–¿Esimerkiksi kaksi vuotta sitten keräsin tältä yhdeltä aukealta 80 sankoa mustikkaa. Nyt kuivuus on verottanut aika paljon, mustikka on pientä kippanaa, 11 vuoden ajan samalta paikalta mustikkaa kerännyt Eila Mursu kertoo.
–¿Esimerkiksi kaksi vuotta sitten keräsin tältä yhdeltä aukealta 80 sankoa mustikkaa. Nyt kuivuus on verottanut aika paljon, mustikka on pientä kippanaa, 11 vuoden ajan samalta paikalta mustikkaa kerännyt Eila Mursu kertoo.
–¿Esimerkiksi kaksi vuotta sitten keräsin tältä yhdeltä aukealta 80 sankoa mustikkaa. Nyt kuivuus on verottanut aika paljon, mustikka on pientä kippanaa, 11 vuoden ajan samalta paikalta mustikkaa kerännyt Eila Mursu kertoo.
Kuva: terhi marjakangas

Seitsemän hujakoilla aamulla Eila Mursu on jo vakiopaikallaan, jossa on käynyt 11 vuoden ajan. Edessä näkyy kuivaa varvikkoa ja alle polvenkorkuisia mäntyjä. Taakse jää kilometreittäin asfalttia ja sorateitä. Teiden varsilla vilahtelevat vaihtuvat puulajit ja omilla säännöillään liikkuvat porot.

Vakiopaikka on kaukana Kuusamon keskustasta, mutta marjastajan tarkempaa sijaintia ei sovi paljastaa.

– Kun tulin tänne ensimmäistä kertaa, oli tämä aivan aarreaitta. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten keräsin tältä yhdeltä aukealta 80 sankoa mustikkaa. Nyt kuivuus on verottanut aika paljon, mustikka on pientä kippanaa, Mursu kertoo askeltaessaan rivakasti punaiset ämpärit kädessään.

Poimittavaa metsässä kuitenkin riittää, vaikka sato on aiempaa vuotta vähäisempi. Ja kaikki minkä Mursu metsästä ämpäriinsä saa, löytää ostajan.

Mursu myy nyt ensimmäistä kertaa marjoja suoraan yksityisille Facebookin eri ryhmien kautta. Aiemmin marjat päätyivät marjanostajalle torille.

Nyt ihmiset vievät marjat poimijan käsistä. Vaikka metsään ei olla itse innokkaita menemään, halutaan vitamiinit pakastaa talven varalle. Mursun mukaan mustikan arvostus on lisääntynyt viime vuosien aikana.

– Mustikkaa arvostetaan nykyään ihan eri tavalla, kun on tutkittu, että se on ihan superfoodia.

Vikkelästi mustikkaa poimiva Mursu ei pääse ihan vielä täyteen vauhtiin poimurinsa kanssa, sillä marja on paikoitellen hieman raakaa.

– Viikon päästä kaikki ovat kypsiä. Kahden viikon päästä voi käydä keräämässä mehumarjat, Mursu arvioi.

14-vuotiaasta asti metsässä kulkenut ja marjoja myyntiin poiminut Mursu tietää mistä puhuu. Muistin tukena on 1970-luvulta asti naisen pitämä kirja poimituista ja myydyistä marjoista.

– Vuodet vaihtelevat kovasti. Nyt on ollut pari huonompaa vuotta.

– Viime vuonna en saanut myyntiin yhtään. Itsekin yllätyin siitä. Toki oli siinä viime vuonna muutakin niin, että marjastus jäi vähemmäksi.

Parhaimmillaan Mursun kahdeksan tunnin työpäivän saldo on ollut kahdeksan ämpärillistä mustikkaa. Yleensä astioita täyttyy päivän aikana kuusi.

Marjastaminen on yksinäistä puuhaa, mikä sopii Mursulle hyvin. Hän ei edes huoli ketään mukaan metsään.

– Niistä ei ole kuin haittaa. Ensimmäisen tunnin jälkeen kysytään, joko syödään. Toisen tunnin jälkeen sitten kysytään, että joko lähdetään pois, Mursu naurahtaa.

Vuoden aikana Mursu pääsee marjoja myymällä noin 2000 euron tienesteihin, mikä ei kuitenkaan ole pääsyy säästä riippumattomille jokapäiväisille marjastusreissulle.

– Vaikka näistä ei maksettaisi kuin 10 senttiä, kuppaisin varmasti metsässä. On tämä niin mukavaa.

Ensimmäisillä marjarahoilla Mursu osti 14-vuotiaana kukkakuvioisen housupuvun. Nykyään rahat menevät joululahjoihin.

Mustikkakauden mentyä ohi siirtyy Mursu puolukkaan ja kulkee metsässä lumentuloon saakka.

– Joinakin vuosina lumi on satanut kesken työpäivän, marjastuksen, maahan. Kaapustelin vain marjaa pois lumen alta.

”Vaikka näistä ei maksettaisi kuin 10 senttiä, kuppaisin varmasti metsässä. On tämä niin mukavaa.
”Joinakin vuosina lumi on satanut kesken työpäivän, marjastuksen, maahan.