Posiolla keskiviikkona todetulle koronavirustartunnalle altistuneita on yhdeksän henkilöä. Sekä tartunnan saaja että altistuneet ovat ulkopaikkakuntalaisia, kertoo johtava lääkäri Kirsi Markula Coronarialta.

Altistuneista yhdeksästä seitsemän määrättiin karanteeniin.
– Voimassa olevan ohjeen mukaan altistunutta ei määrätä karanteeniin, jos hän on saanut kaksi koronarokotetta ja jälkimmäisestä on kulunut vähintään kaksi viikkoa, Markula toteaa.
Altistuneiden terveydentilaa seurataan.
– Yleinen ohje altistuneiden testaamisesta on testata oireiset. Jossakin tapauksessa infektiolääkärin konsultaation perusteella voidaan testata myös oireeton altistunut tai kaikki altistuneet, Markula sanoo.
– Meillä on käytössä antigeenipikatesti. Kaikki positiiviset löydökset varmistetaan PCR-tutkimuksella.
Tartunnan saajan viruksen geenien sekvensointiin virusmuunnoksen selvittämiseksi menee muutama päivä.
Posiolle ja Pudasjärvelle saapuneille thaimaalaisille marjanpoimijoille tehtiin paikkakunnilla viikon alussa koronatestejä. Uusi tartunta altistuksineen ei liity marjanpoimijoihin millään tavalla, Kirsi Markula sanoo.
– Marjayrittäjä on tehnyt hyvää yhteistyötä terveydenhuollon ja tartuntatautivastaavan lääkärin kanssa. Marjanpoimijoiden saapuminen ja testaus oli hyvin etukäteen suunniteltu ja käytännössä sujuikin ihan hyvin.
Lue tästä antigeenitestistä ja PCR-testistä (THL:n verkkosivu)
Lue lisää: Posiolla yksi uusi koronatartunta – altistuneet karanteenissa