Mummo teki kampanisuja aina, kun Sova sisaruksineen vietti lapsena aikaa mummolassa. Jos niiden tekoa varten sulamassa ollut rasva meni liian kuumaksi, tokaisi mummo “Voi piessa". Sova arvelee, että piessa toimitti perkeleen virkaa, uskovainen mummo kun ei kiroillut.
– Ajattelin, että en varmaan itse edes osaa tehdä kampanisuja, muistelee Marja Sova nyt viisi vuosikymmentä myöhemmin samassa talossa, jota on kunnostettu 1960-luvulla, mutta joka on muutoin alkuperäisessä kuosissaan.
Liikasenvaarassa Kuusamossa sijaitsevan mummolan keittiöstä löytyy liitutauluun kirjoitettuna kampanisujen suurpiirteinen resepti: voita, sokeria, vehnäjauhoja ja kananmuna. Kaikki muu kylään tulijaa tervehtivä on menneiltä vuosikymmeniltä. Rukki, heteka, pöydät, tuolit, senkki, keittiön kaasuhella ja mummon vanha piippu tulisijan äärellä.
– Mummo oli pieni nainen, mutta tässä hän istuskeli iltaisin piippua polttaen ja sanoi aina, että älkää te koskaan, Sova kertoo.
Keittiön pöydällä olevat kahvikupit ovat samanlaiset kuin mummolla oli aikanaan ja kampanisut ovat samassa ruusukuvioidussa peltipurkissa.
Mummolassa aika pysähtyy.
Tulevana kesänä Sovan suvun kesäpaikkana toimivan mummolan ovet avautuvat muillekin, kun Marja Sova tuo sinne liikkeensä Marjan Lankapuun parin päivän ajaksi viikossa ja pitää samalla mahdollisesti auki kahvilaa. Kahvilan osalta suunnitelmat ovat vielä avoinna.
Lankakaupassa kesä on muita vuodenaikoja hiljaisempi. Toisaalta kesä on Sovalle kiireistä aikaa siinä mielessä, että silloin hän tekee käsitöitä tai erilaisista luonnonantimista, kuten villiyrteistä, tuotteita myyntiin.
Marja Sova päätti yhdistää nämä asiat ja kokeilla pienen puodin ja kahvilan laittamista Mummolaan.
– Sinne tulee lankoja, ei tietenkään seinät pullolleen, ja lisäksi matonkuteita ja Pirtin kehräämön tuotteita, Sova suunnittelee pieneen kammariin tulevan puodin valikoimaa.
Pirtin puolelle kaavaillun kahvilan tuotteet puolestaan ovat yksinkertaisia ja konstailemattomia. Sellaisia, joita sopii nauttia kiireettömässä ympäristössä talossa, joka elää yhä sähkö- ja vesiverkon ulottumattomissa.
Mummolan ovien avautumisaikaa Sova ei ole vielä ihan varmasti lyönyt lukkoon.
– Jos vaikka juhannukselta aloittaisi ja olisi koulujen alkuun, Sova suunnittelee.
Pieni puoti ja kahvila Liikasenvaarassa, 12 kilometrin päässä Kiutakönkäältä. Äärimmäisen loistava vai huono idea? Sitä Sova ei vielä tiedä, mutta ainakin hän haluaa kokeilla.
– Jos siellä ei käy hirveästi ihmisiä, en ole siitä pahoillani. Ei minun elämäni mene siitä pahaan jamaan, Sova huomauttaa.
Sodan jälkeen lopullisesti rakennetun talon seinät ovat ennenkin kuulleet monenlaisia tarinoita. Ensimmäiset juuri ennen sotia, jolloin talon perustukset on tehty. Sodan aikaan suomalaiset, todennäköisesti oman kylän asukkaat, polttivat taloja, että saksalaisille ei jäisi asuin- tai olinpaikkoja.
– Kehän sisältä on sitten löytynyt hiiltyneitä kekäleitä, mutta talo ei ole syttynyt palamaan. Talo on rakennettu loppuun, kun isovanhemmat ovat tulleet evakosta.
Sittemmin 1960-luvulla talon seinät ja katto tarjosivat asuinpaikan monelle sukupolvelle yhtäaikaa. Kun Marja Sova oli muutaman vuoden ikäinen, asui hän äitinsä, isänsä ja isosiskonsa kanssa hetken mummolassa. Iso kammari oli varattuna perheelle, pirtti mummolle ja välillä talossa asui myös Sovan isän kolmesta veljeksestä kaksi. Yksi heistä mummolan pihalla olevassa talossa.
– Isänisällä on aikoinaan ollut tarkoitus rakentaa kaikille neljälle pojalle talo. Hän ehti rakentaa talon vanhimmalle pojalle, mutta sitten hän kuoli ja homma jäi kesken, Sova muistelee isänisäänsä, joka jäi hänelle tuntemattomaksi, koska tämä kuoli Marjan isän ollessa 12-vuotias.
Sovan perhe muutti talosta pois, kun Marja oli muutaman vuoden ikäinen. Hän kävi lapsena mummolassa usein. Vuosista on lämpimät muistot, mummo antoi lasten ilakoida ja leikkiä rauhassa.
– Meillä oli sellainen tapa, että saatettiin ottaa joku mummon kukkaleninki päälle ja sitten hupsuteltiin ja tanssittiin pirtin lattialla. Mummo oli uskovainen ihminen, mutta ei se koskaan sanonut meille, että täällä ei tanssita.
Mummo kuoli 1980-luvulla. Mummola jäi Sovan isän omistukseen ja siitä tuli suvun kesäpaikka. Kun Sova muutti Kuusamosta pois 16 vuoden ajaksi, jäi myös mummolassa käyminen vähäksi.
2013 Marja Sova oli miehensä Tapion kanssa mummolassa. Mummola oli ollut asumattomana vuosikaudet ja esimerkiksi talon portaat olivat lahonneet. Talon rapistuminen harmitti.
– Isä ja Tapio rakensivat portaat sinne. Äidin kanssa laitettiin ruokaa ja niin edelleen. Oli tarkoitus, että rakennetaan vain ne portaat. Lopputulos on tässä. Mopo karkasi vähän käsistä, Sova naurahtaa.
Lopulta he kävivät heinäkuussa aina viikonlopun aikana yhden huoneen läpi, siivosivat ja kalustivat. Huoneet saivat täytettä kalusteista, joita Marja Sova oli jo aiemmin varastoinut mummolaan.
– Sinne ei ole varsinaisesti ole ostettu mitään kalusteita tai tekstiilejä. Olen kaivellut ne omista kätköistäni, ostanut kirppikseltä tai kierrätyksestä.
Talossa on yhä niitäkin esineitä, jotka olivat siellä jo Marja Sovan lapsuudessa. Esimerkiksi pyöreä peltirasia, joka oli täynnä nappeja.
– Muistan vieläkin, miten lapsena lajittelin niitä nappeja. Se oli hyvin terapeuttista.
Tuo tunnelma, ajan pysähtyminen ja rauha ovat ne asiat, jotka Sova toivoo muidenkin löytävän Mummolasta.
– Kun tänne tulee, unohtuvat kaikki huolet ja murheet tässä rauhassa ja hiljaisuudessa. Haluaisin, että se sama tunnelma välittyisi muillekin.
