Taidehovi Juhani Honkanen Kuusamon Noukavaaralla on valmis vastaanottamaan vieraita. Taidemaalari ja kuvanveistäjä on tehnyt ison työn kunnostamalla näyttely- ja asuintiloiksi alueen entisen napapaikan vanhan hirsitalon. Yleisö pääsee näkemään paikan ensimmäisen kerran Kuusamon Taiteiden yössä 18. elokuuta.
– Tässä mulla on vähän projektia. Sanotaan, että ei ole töitä, mutta niitä on, kun rupeaa tekemään. Nuoremmalla väellä ei ole ollut kovaa tunkua tänne talkoisiin, Honkanen sanoo.
Juhani ja Merja Honkanen hankkivat tilakeskuksen kaksi eri maapalaa rakennuksineen vuonna 2013.