Seppo Sal­mi­sen ko­lum­ni: Kuu­sa­mo­lai­set on no­maa­di­hei­moa, ja sen to­dis­ta­vat koh­taa­mi­set Pa­rii­sis­sa Rie­mu­kaa­ren alla, Tal­lin­nas­sa ja Kreikan saa­ris­tos­sa

-

Lukiessa Hilkka Nevalan kolumnia 11.11. muistui elävästi mieleen samanlaisia kokemuksia maailmalta. Kuusamolaisiin törmää mitä ihmeellisimmissä paikoissa.

Joskus 80-luvulla katselin Pariisissa Riemukaaren alla Renaultin uuden automallin esittelyä. Olimme ajelemassa Espanjasta koti-Suomeen. Eikös vaan siellä väkijoukon keskellä seisoskellut tutun näköinen, nimeä en tiennyt, mutta kasvoiltaan tuttu kuusamolainenhan siellä seisoskeli.

Menomatkalla mentiin Finjetillä. Laivan ravintolassa törmäsin puolikuusamolaiseen, Viramon Juhaan.

Noina vuosina ajelimme kolmena kesänä Euroopassa jyväskyläläisten ystäviemme kanssa. Näillä reissuilla törmäsimme monta kertaa kuusamolaisiin tuttuihin.

Kun sitten vähän myöhemmin oltiin Tallinnassa, Vanhan kaupungin torilla tuli vastaan tuttu kuusamolainen. Heitettiin muutama sana. Kaverini tuumasi kun jatkettiin matkaa: Kuinkahan pitkään kävellään kun sulle taas tulee vastaan joku tuttu kuusamolainen eläkkeellä oleva rajamies.

Kaveri sai aiheen jatkaa, että kuusamolaiset taitaa olla nomaadiheimoa.

Vaikka kaverini asui Jyväskylässä, Kuusamoa paljon suuremmassa kaupungissa, ei hän törmännyt kertaakaan reissuillamme jyväskyläläisiin.

Kymmenisen vuotta sitten olimme viikon purjehtimassa Kreikan saaristossa. Aina yöksi rantauduimme jonkin pikkusaaren satamaan.

Kun tulimme Tilos-saaren pieneen Livadhian satamaan, vähän matkan päähän ajoi vauhdilla purjevene, jonka perässä huomasin Suomen lipun.

Nousin veneestämme laiturille ja lähdin kahville satamakahvilaan. Muutaman kymmenen metrin päässä huomasin tutun kuusamolaisen. Kävelin hänen taakseen ja tervehdin: Terve Mikko.

Mikko säikähti, eikä tässä kaikki. Veneen kajuutan luukusta nousi tuttu pää, kuusamolainen Hannuhan sieltä ihmetteli, mitä ihmettä sinä täällä teet.

Purjehduskaverimme olivat ihmeissään, miten on mahdollista, että keskellä Kreikan saaristoa voi törmätä kuusamolaisiin.

Kerran olin Helsingissä, kävelin Stokkalle. Silmiin sattui sopiva takki. Sovitin ja kävelin kassalle. Myyjä taitteli takin kassiin ja aloin maksaa pankkikortilla samalla kaivaen ajokorttia todistaakseni, että maksaja on oikealla asialla.

– Ei tarvi kaivaa sitä korttia, sinähän olet Salminen Koillissanomista, sanoi naismyyjä, joka oli Kuusamosta kotoisin ja tunnisti minut.

"Ei tarvi kaivaa sitä korttia, sinähän olet Salminen Koillissanomista."

Kuusamon hyvä mainekin on tullut usein todistettua maailmalla. Monta kertaa olen käynyt työreissuilla Brysselissä. Unionin parlamenttirakennuksessa menin kerran hissiin, missä oli kaksi minulle tuntematonta miestä.

Toinen miehistä katseli takkini rintapielen nimikorttia, luki siitä: Seppo Salminen, Koillissanomat. Kaveri oli nimeltään tuttu, Helsingin Sanomien Brysselin kirjeenvaihtaja, toinen oli Kauppalehdestä.

Mentiin sitten kolmistaan kahville, missä Hesarin kaveri tuumasi: Kumma mies, jos minä olisin töissä Kuusamossa, ei mua saisi kirveelläkään huhtikuun hangilta Brysseliin.

Yksi kevät ajelin Kilpisjärveltä Tromssaan hakemaan katkarapuja. Tiellä seisoi norjalainen poliisi käsi pystyssä ja pyysi poliisiauton etupenkille, oli vähän ollut ylinopeutta.

Juteltiin kaikenlaista kun hän kirjoitteli sakkolappua. Vilkaisi ajokorttiani: ai Kuusamosta, siellähän hypätään mäen maailmancuppia, hymyili poliisi.

Ei kuitenkaan armahtanut vaan kirjoitti lähes 400 euron sakot,

Eli oli Kuusamo tuttu mutta ei auttanut sakon määrää kirjoittaessa.