Koillissanomien täyttäessä 70 vuotta muisteltiin lehdessä monia toimittajia ja päätoimittajia. Tarkkanäköinen lukija huomautti minulle myöhemmin, että muuten hyviä juttuja, mutta monet lehden teossa vaikuttaneet olivat unohtuneet.
Niinpä oli käynyt. Kun olin Koillissanomissa melkein neljäkymmentä vuotta ja eläköitymisen jälkeenkin seurannut työtä, käväissyt toimituksessa kahvilla ja lehtiä lukemassa muistuu mieleen monia mukavia työkavereita.
70-luvulla työntekijöitä oli parhammillaan yli neljäkymmentä kaikkiaan kun oli vielä oma paino, jonka kanssa yhteistyö oli tietysti päivittäistä. Alkuvuodet tein työtä toimitussihteerinä, jonka vuoksi melkein asuin painon puolella.
Ilman Niikkosen Oskari-vainaata lehti ei olisi koskaan tullut valmiiksi. Oskarilla oli tarkka silmä, varsinkin ns. kuuma-aikana piti ihmetellä kuinka tarkkaan Oskari osasi arvioida jokaiseen koloon tarvittavan petiittipalstan pituuden. Oskari otti kovettuneisiin näppeihinsä kuuman lyijyjonon ja heitti raamiin, että mätkähti ja nauroi röhönaurun päälle.
Kun lehti oli koossa, painokoneen nappuloita ilmestyi näpelöimään Hööpakan Ville, joka osasi kertoa parhaat metsästystarinat ja saksanseisojansa viimeiset tempaukset.
Latomakoneensa vieressä vinossa istuneen Mällisen Altin suussa röyhysi lähes jatkuvasäti piippu. Altti oli latoessaan oppinut tuntemaan muun muassa jokaisen Kuusamon äänestysalueen ja osasi kerran kertoa syynkin, miksi Säkkkisen äänestysalueella edellisiin kunnallisvaaleihin verrattuna eräs pienpuolue ei enää saanutkaan alueelta kahta ääntä.
Pomoina painolla hääri hiljalleen myhäilevä Tyynelän Antero, sitten etelästä tullut Salmisen Vesa ja myöhemmin Tuomelan Esko, Väisäsen Sauli ja viimeisimpänä Takkulan Ilpo. Pitkäaikaisimpia yleismiehiä painolla oli tietysti Ervastin Reijo, joka hallitsi jokaisen painon työn niin lehti- kuin siviilipuolellakin.
Konttoria pitivät pystyssä Jarosen Elvi ja Suviaron Eeva, tiukka konttoripäällikkö, joka piti kurissa ja herrannuhteessa meitä toimittajiakin. Kun 80-luvulla toimittajien työehtosopimukseen tuli pykälä, että jos silmälääkäri määrää näyttöpäätelasit, ne maksaa työnantaja. Hankin ensimmäisenä lasit ja kiikutin laskun Eevalle.
Eeeva katseli laskua, luki sopimuksen. Tuumi sitten, että ”selvä, anna lasku tänne, mutta niitä laseja et sitten kotiisi työpaikalta vie”. Rikos on jo vanhentunut, käytin laseja kyllä joskus kotonakin.
Ilmoituksia myi tehokkaasti Kallungin Tuula, joka ei aina ollut ihan tyytyväinen toimituksen töihin. Tyytymättömyyden asteen saattoi päätellä korkokenkien kopinan kovuudesta kun Tuula ilmestyi toimitukseen ja kajautti kuuluvalla äänellään: Saaalminen.
Kerran Tuula kertoi aloittaneensa joogan, joka kuulema rauhoittaa mieltä. Ajattelemattomuudessani satuin heittämään, että ”onpa hyvä, minkälainenhan olisit, jos et olisi joogaa aloittanut”. Meinasin saada ympäri korvia. Tuulan kanssa olimme ja edelleenkin valitettavan harvoin tavatessamme ylimpiä ystäviä, vaikka sitä ei aina ulkopuolinen olisi uskonut keskustelujemme äänten volyymista.
Koillissanomissa oli aina mukava ilmapiiri, jossa ei sanoja säästelty, mutta aina toista kunnioittaen eteenpäin mentiin. Hieno työpaikka, jonka ilmapiirin loivat monet eri alojen ammattilaiset, joista tässä muutamista mukavia muistoja.
