
Taivalkosken melontarataa Talonpojantien sillalta alavirran suuntaan syyskuussa 2021.
Kuva: Reino Hämeenniemi
Aluehallintovirasto on myöntänyt Taivalkosken kunnalle uuden, toistaiseksi voimassa olevan luvan melontaradan pitämiseen Iijoen Taivalkoskessa.
Lupaehdoissa on aikaisempiin ehtoihin verrattuna uutta ja vanhaa. Uutta on esimerkiksi, että kunnan tulee vuosittain viimeistään 1. toukokuuta mennessä toimittaa suunnitelma radalla pidettävistä kilpailuista ja radan harjoitus- sekä muusta käytöstä Pohjois-Pohjanmaan ely-keskukselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.