Täl­lai­sia uusia ra­joi­tuk­sia on Kuu­sa­mon jokien ka­las­tuk­ses­sa – Käylän lai­tok­sen lak­kaut­ta­mi­nen ai­heut­ti yhden muu­tok­sen

Kuusamon taimenjoilla on tulevana kesänä viikkorauhoitus maanantaista kello 12 tiistaihin kello 12. Kielto koskee taimenen kalastusta Kuusinki- ja Kitkajoella. Oulankajoella on jo muutenkin taimenen kalastus kielletty.

Taimenille on määrätty myös aikaisempaa tiukempi kiintiö. Ensi kalastuskaudella Kitka-Oulankajoki -lupa-alueelta ja Kuusikijokialueelta saa ottaa kummaltakin vain yhden mitan täyttävän taimenen. Aikaisemmin kiintiö oli kaksi kalaa kaudessa.

Asioista on päätetty Kuusamon kylien yhteisten vesialueiden osakaskokouksessa.

Kokouksessa päätettiin myös, että rasvaevättömiä vuosikkaita taimenen poikasia ei enää istuteta, vaan siirrytään vastakuoriutuneiden istuttamiseen. Taustalla istukkaiden muutokseen on se, että Käylän laitos on lakkautettu eikä Ohtaojalla ole vielä tarjolla vuosikkaita ja uusi sopimuskausi on käynnistymässä, kalastuskunnan sihteeri Heikki Tahkola sanoo.

Kuusinkijoen yläosalla järjestetään tulevana kesänä perhokalastuksen SM-kisat 4.-6. elokuuta. Rauhoitus alkaa 3. elokuuta. Saaliskaloina ovat harjus ja siika.

Kalastuskausi alkaa huomenna torstaina 1. kesäkuuta.