Pauli Miettinen kertoo keskiviikkona lukijakirjoituksessaan, että liikkuva elämäntapa periytyy vanhemmilta lapsille. Tärkeää olisi miettiä, miten perheitä voitaisiin auttaa ja lapset saada liikkumaan enemmän.
Pääsin lukiossa viettämään vaihto-oppilasvuoden Yhdysvalloissa. Siellä pari asiaa tehtiin liikunnan suhteen mielestäni paremmin kuin meillä. Ensinnäkin koululiikuntaa oli aineen valitsevilla joka ikinen päivä, kun Suomessa on yksi tuplatunti viikossa. Toiseksi iltapäivällä koulun tiloissa oli tarjolla harrastuksia: eri urheilulajeja, draamakerhoa, kuoroa, orkesteria ja koulun lehden toimittamista – joista jälkimmäisessä minä olin mukana.
Suomessa jostain syystä harrastukset ovat aina vain iltaisin, eikä jokaiseen koulupäivään saada liikuntaa. Kuusamo urheiluhullujen valtakuntana olisi hyvä kokeilupaikka siihen, miten asiat voitaisiin tehdä toisin!
Kouluissa iltapäivätoiminnan voisi yhdistää harrastuksiin. Seurat voisivat pitää eri päivinä omia kerhojaan ja treenejään. Kotoa reppuun pakatusta välipalasta energiaa ja treenaamaan!
Päiväkoti-ikäisille riittäisi viikkoon pari, kolme eri harrastusta hoitopäivään sisällytettynä. Extrana paikalla olisivat myös varhaiskasvatuksen ammattilaiset, jotka kaiken lisäksi tuntevat lapset nimeltä ja luonteelta.
Liikuntaa ja muita hyvää tekeviä harrastuksia tulisi lisää kuin huomaamatta ja perheet saisivat illat kiireettömään yhdessäoloon. Arvokkaaseen, koko perheen yhteiseen ruokailuhetkeenkin tulisi mahdollisuus, kun harrastusrumba olisi ohi vanhempien työpäivän loppuessa.
Urheilua harrastavat aikuiset taas voisivat pitää omat treeninsä aiemmin, kun koulujen salit eivät olisi alkuillasta lapsille varattuina.
Meillä lapset ovat vielä niin pieniä, että olen vakavissani miettinyt harrastusvapaan syksyn pitämistä. En varmasti ole ainoa vanhempi, joka saa töissä säätää aikataulujen kanssa niin paljon, että vapaa-ajan ensimmäistä tuntia ei haluttaisi hoputtaa lasta ensin kotiin, sitten syömään ja taas lähtemään aikaisin alkavaan harrastukseen.
Kieltämättä tuntuu hienolta nähdä lapsen iloinen ilme, kun hän näkee kaverit ja pääsee tutun harrastuksen pariin. Mutta tulee sitä iloa silloinkin, jos mennään perheen kesken uimahalliin, pulkkamäkeen tai laskettelemaan, ihan omien aikataulujen mukaan ja ilman hoputusta.
Ihannetilanne olisi, että lapset pääsisivät myös harrastamaan – aiemmin päivällä koulussa tai päiväkodissa.
Kokeillaanko Kuusamossa?