Toi­mit­ta­jal­ta: Ru­nois­ta voimaa ja jak­sa­mis­ta arkeen – Tämä aika voi olla monelle eri­tyi­sen ah­dis­ta­va ko­ro­na­vi­rus­uhan vuoksi. Jos lu­ke­mi­ses­ta tykkää, aikaa voi tappaa lu­ke­mal­la kir­jo­ja, ja vaik­ka­pa runoja

-
Kuva: Mikko Halvari

Posiolaiselta runoilijalta ja kuvataiteilijalta Pirjo Osolalta on ilmestynyt jo neljäs runokirja. Yhden kynän verran -teoksessaan Osola jatkaa kokemustensa jakamista runoina ja kuvina.

Osola kertoo jutussamme (KS 19.3.), kun hän sai valmiiksi kolmannen teoksensa vuosi sitten, hän koki, että matka on vielä kesken, ja alkoi työstämään heti nyt ilmestynyttä kirjaansa.

Kirjassa jokaisella runolla on totuudellinen tarina takanansa, joko Osolan omasta elämästä tai toisten. Teoksen runoihin Osola on liittänyt maalaamiansa runokuvia.

Kuvien itsessään Osola sanoo olevan jo runoja. Eräs henkilö oli sanonutkin hänelle saavansa jo kirjan kuvista lohdutusta elämäänsä.

Kiitos Pirjo sinulle kokoamistasi koskettavista runoista ja puhuttelevista runokuvistasi. Saan itsekin niistä voimaa arkeen, erityisesti näinä päivinä kun sukulaismieheni, ystäväni menettäminen autokolarissa iskee rajusti sisimpääni, ja raskaasta mielestäni koitan hakea ulospääsyä. Yksi tapa siihen on lukea lohdutusta tuovia runoja. Toinen tapa on lähteä luontoon.

Niin kuin teoksen kustantaja Väyläkirjat luonnehtii, että Osolan runoissa välittyy vahva kunnioitus luontoon ja ihmisiin. Osola on itse kirjoittanut mottonaan kirjan takakanteen: On koettava jokaisen tie, jotta ymmärtää omansa.

Tämä aika voi olla monelle erityisen ahdistava koronavirusuhan vuoksi. Ihmisiä kehotetaan pysymään kotona. Jos lukemisesta tykkää, aikaa voi tappaa lukemalla kirjoja, ja vaikkapa runoja. Suosittelenkin kaikille runojen lukemista, kyllä ne tuovat ajattelemisen aihetta, ja helpottavat mahdollista ahdistusta.

Koronavirusuhka kertoo yhtäältä siitä, kuinka haavoittuva yhteiskunta voi sen edessä olla. Suomi on mennyt lähes polvilleen tuon koronan edessä. Toivoa vain sopii, että menisi ohi mahdollisimman pian. Pahoin pelkään kuitenkin, ettei se mene ohi ihan muutamassa kuukaudessa.

Ja jos koronavirusuhka pitkittyy, se tietää ihmisten sisällä olemispakon jatkumista ja matkustamiskiellon jatkumista.

Koronavirusuhka saattaa lisätä väestön yhteisöllisyyttä, lukemisharrastuksen lisääntymistä ja ylipäätään ihmisten pysähtymistä pohtimaan arvoja, jotka on monella olleet kadoksissa eri syistä.

Jostakin kertoo sekin kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi Ylen haastattelussa, että hän koiraa ulkoiluttaessaan on havahtunut vastaantulevien ihmisten tervehtivän häntä. Aiemmin vastaantulijat eivät tervehtineet, vaan Niinistön mukaan pyrkivät mahdollisimman nopeasti hänet ohittamaan. Tämmöisiä me ihmiset olemme, melko kylmiä, jotka heräävät, vasta kriisin keskellä?

Niin kuin presidentti Niinistö totesi, että koronavirusuhka pitää ihmisiä fyysisesti erillään, mutta toivottavasti henkisesti lähellä.

Tähän päätteeksi Pirjo Osolan kirjasta runo: "Myrsky vaikenee, vaipuu tuuli. Käy ajattomuuden rantaan kallein pursi. Taivaalla tähdet helisevät".