Sitran äsken julkaiseman Tulevaisuusbarometri-kyselyn tulosten perusteella suomalaisista 87 prosenttia sanoo tulevaisuuden kiinnostavan heitä kriisienkin keskellä. Tulevaisuudella tarkoitetaan kyselyssä 10–20 vuoden aikana tapahtuvia asioita.
Erittäin positiivista myös on, että nuorista 91 prosenttia on tulevaisuususkoisia. Tulevaisuusbarometrin tulosten mukaan nuorten kiinnostus tulevaisuutta kohtaan on jopa vahvistunut verrattuna aiempiin barometreihin vuosilta 2019 ja 2021.
Kyselyn tulokset siis osoittavat, ettei suomalaisten tulevaisuususko ole horjunut kriiseissäkään.