
– Lapsiperheiden haasteet tänä päivänä ovat samanlaisia, ollaan sitten etelässä tai pohjoisessa. Viime vuodet on oltu muuttuneen yhteiskunnan aallon harjalla, nyt on aika laskeutua takaisin ”hereille oloon”, Kuusamoon luennoimaan saapuva Pia Penttala sanoo.
Televisiosta tuttu kasvatus- ja lastensuojelualan ammattilainen psyko- ja perheterapeutti Pia Penttala tulee puhumaan Kuusamoon lapsiperheiden arjen vahvistamiseen liittyvistä asioista.
– Lapsiperheiden haasteet tänä päivänä ovat samanlaisia, ollaan sitten etelässä tai pohjoisessa.