
Kuusamon valtuusto hyväksyi yksityisteiden uudet avustuslinjaukset. Jatkossa kaupunginvaltuusto päättää avustusmuodot, avustukseen oikeutetut, velvoitteet sekä määrärahat vuosittain. Yhdyskuntatekniikan lautakunnalle jää avustuksen tarkempi kohdentaminen ja sen linjaaminen mitkä tiet ovat liikenteellisesti merkittäviä.
Aurausavustuksiin valtuusto arvioi käyttävänsä noin 40 000 euroa enemmän kuin vuonna 2017. Lanausavustuksen voi hakea kahteen lanaukseen vuodessa. Lisäksi myös sorastukseen voidaan hakea avustusta ja öljysorateille vastaavaa materiaaliavustusta.
Perusparannuksen jatkuvaksi päätettyyn hakuun tulee jatkossa vaatimus muun rahoituksen mahdollisuuksien selvittämisestä. Perusparannukseen valtuusto päätti 75-prosenttisen avustuslinjan. Valtuuston kokouksessa oli esillä myös kilpailutusvaatimus.
Yhdyskuntajohtaja Jarkko Tammi kertoi, että vaadittuun kilpailutukseen riittää tapauskohtaisesti vaikkapa puhelinsoitto kilpailijalle.
– Kilpailutus on mukana, mutta siihen voi riittää puhelinsoitto, kun dokumentoi sen, että on kysytty muiltakin, sanoi Tammi.
Tievalaistusten osalta kaupunki päätti, että mikäli tiekunta ei ota ennen vuotta 2029 valaistusta ylläpidettäväkseen, purkaa kaupunki valaistukset kustannuksellaan.
Valtuusto hyväksyi yksityistiesäännöt voimaantuleviksi kuluvan talven 2018-2019 siirtymäajan päätyttyä. Ensi vuoden alusta alkaen ei kuitenkaan avusteta määräaikaisilla luvilla olevaa asuinrakennusta. Päätös oli yksimielinen.
Joukamo Kortesalmen (ps) muutosesitystä ei kukaan kannattanut, joten esitys raukesi.
Avustukseen oikeutettuja ensi talvena
Pysyvän asutuksen ainoat ulospääsytiet.
Liikenteellisesti merkittävät tiet.
Avustettavan tien pituus vähintään 200 metriä.
Avustus vain tiekunnille, ei yksittäisille hakijoille.