
Rukan päiväkodin johtaja Marika Puustinen kertoo Yleisradiolle, että pienemmät ryhmäkoot auttaisivat lasten päivähoidon ongelmissa.
Suomen päiväkodeissa kaivataan nykyisin jo apuun psykiatrisen hoidon ammattilaisia lasten joskus rajujenkin oireiluiden vuoksi. Nurmijärvellä on jo alettu etsimään psykiatrista sairaanhoitajaa päiväkodin esiopetusryhmään haastavien lasten hoitoavuksi.
Ryhmäkokojen kanssa kikkailua pidetään merkittävimpänä tekijänä lasten oireiluun.
– Kaikista tärkein asia on, että sopimuksia, ryhmäkokokattoja ja suhdelukuja noudatetaan työpaikoilla, kertoo ylen haastattelema Suomen Lastenhoitoalan liiton toiminnanjohtaja Eila Seppälä-Vessari.
Ammattilaiset kertovat, että myös alati vaihtuvat kasvot päiväkodissa aiheuttavat oireilua.
– Jatkuvasti muuttuva ryhmä tekee lapset levottomiksi, kuvailee tilannetta ylelle oululaisen Mäntylä-Snellman päiväkodin johtaja Eija Salmi.
Myös työntekijöiden hyvä koulutus auttaa.
– Mitä paremmat päiväkodin työntekijän opetus- ja kasvatustaidot ovat, sitä paremmin työntekijä osaa puuttua rauhoittavasti tilanteeseen, Rukan päiväkodin Puustinen sanoo ylelle.
Alkuperäisen jutun voit lukea tästä linkistä.