Kelanrantaan oli määrä avautua kesäkuun aikana Ravintola Quplan kesäkahvila. Ravintolan yrittäjä Laura Paloniemi kertoo, että joutui kuitenkin perumaan kesäkahvilan avaamisen.
Peruuntumisen syyt eivät olleet taloudelliset, vaan syynä olivat ajanpuute sekä työntekijäpula.
– Oma jaksaminen tuli tässä tielle. Olen kokenut jo yhden työuupumuksen, joten osasin reagoida ajoissa sen suhteen, Paloniemi sanoo.
Paloniemi kertoo, että hänellä on ollut pulaa työntekijöistä, ja hän on sen vuoksi joutunut itse työskentelemään paljon Quplassa.