Liikenneturva: Tieliikenteessä kuolleiden määrä näyttää jäävän tänä vuonna historiallisen alhaiseksi – Suomi on silti liikenneturvallisuudessa naapureitaan jäljessä
Teemu Saarikivi hankki pyörien kuljetusta varten telineen auton katolle, Paavo Henriksson valjasti hommaan koko pakun – mitä ottaa huomioon, kun valitsee sopivaa telinettä?
Liikennekuolemien määrä noussut alkuvuodesta – Kesäisin erityisesti nuoret kuljettajat edustettuina liikenneonnettomuuksissa
Huumekuski saa usein kevyen tuomion Suomessa – Liikenneturva kehottaa ottamaan mallia Tanskasta, jossa tuomio törkeästä rikoksesta rapsahtaa herkästi
Laskettelukypärä kelpaa kelkkailuun enää näillä lumilla – Moottorikelkkareittien voimassaoloaika tarkentui, lasten kelkkailuturvallisuuteen tulossa tiukennuksia
60-luvulla vain joka viides käytti turvavyötä taajaman ulkopuolella – siitä tilanne on parantunut paljon, mutta vieläkin meillä olisi parannettavaa
Joka kymmenes joutunut vuoden aikana vaaratilanteeseen liikenteessä puhelimen vuoksi – Liikenneturvan vuodenvaihteen kampanja kohdistetaan erityisesti nuoriin ajajiin
Moni autoilija tinkii yöunista ja liikenneturvallisuus vaarantuu – taukojen ohella matkaseura on hyvä apu jaksamiseen pidemmillä matkoilla