Tutun sanonnan mukaan ruska alkaa Kuusamossa syyskuun 13. kello 12.
Sanonta on jäänyt elämään Juha Viramon kaudelta Oulangan tutkimusaseman johtajana. Tuolloin Viramo keksi jutun presidenttipari Koivistolle, koska osasi odottaa näiden vierailua. Tellervo ja Mauno Koivisto tiedustelivat ruskan alkamisajankohtaa vuonna 1984.
– Olin yhteydessä Kevon tutkijoihin, jotka olivat selvitelleet eri puiden selviytymistä ja ruskan tuloa. Yhdessä laskettiin suunnilleen se aika, koska odotin, että sitä Koivistot saattaisivat kysyä. Se oli se ainoa tärppi, mikä siinä haastattelussa lopulta tulikin, Viramo on kertonut Koillissanomille.
Kellonajan Viramo keksi omasta päästään.