Peukku, surunaama, suuttunut reaktio, naurua. Viestejä kilahtelee viidestä eri ryhmäkeskustelusta, yhtään niistä en lue loppuun asti.
Selaimessa seitsemänkymmentä välilehteä, jotka avaan yhä uudelleen. Kaksi tusinaa puoliksi luettua uutisartikkelia ja aina löytyy uusi, joka jää kesken. Taustalla pauhaa telkkari, kuulokkeista musiikki, kumpaakaan en kuuntele.
Ääniviesti maan toiselta ääreltä, sama kuva jo kuudennelta lähettäjältä, kolmen ruudun loukossa. Meemejä, tviittejä ja minuutin videoita loputtomalla tahdilla. Dataa virtaa ovista ja ikkunoista sitä vauhtia, ettei kerkeä äyskäröidä.
Taisin vähän kärjistää, mutta tällaiselta elämä älylaiteajassa tuntuu.