Kuusamossa koronatilanne on rauhallinen. Viimeisen viikon aikana koronatartuntoja ei ole kunnassamme todettu, Kuusamon terveyskeskus tiedottaa.
Maailmalla leviävä ja Suomessakin havaittu koronavirusmuunnos on tämänhetkisen tiedon mukaan herkempi tartuttamaan ja leviämään. Tämän vuoksi koronapositiivisen eristysaikaa on pidennetty 10 vuorokauden ja koronavirukselle altistuneen karanteeniaikaa 14 vuorokauden mittaiseksi. Perhekontakteissa karanteeniaika on 21 vuorokautta, tiedotteessa kerrotaan.
Rokotukset ovat alkaneet terveydenhuollon henkilöstöstä ja niiden myöhemmin laajentuessa tullaan väestöä informoimaan ajanvarauksesta sekä lehdessä että kaupungin sivuilla.
– Laajamittaisen rokottamisen aloittamiselle on vielä useita kysymysmerkkejä. Yksi on AstraZenecan rokotteen myyntilupa, jota käsitellään tämän viikon aikana lääkeviranomaisten toimesta. Asia selvinnee tämän viikon aikana, vs. tartuntatautilääkäri Aatu Hautamäki Kuusamon terveyskeskuksesta kertoo.
Mikäli myyntilupa saadaan, on Hautamäen mukaan mahdollista, että joukkorokottaminen voidaan aloittaa viikoilla 6 tai 7.
– Olettaen, ettei rokotteiden toimituksessa tai saatavuudessa ilmene ongelmia. Kaupungilla on valmius joukkorokotusten aloittamiseen, Hautamäki sanoo.
Rokottamisen paikallisia ajanvarauskäytäntöjä suunnitellaan tämän viikon aikana, ja niistä informoidaan lähiaikoina.