Kuu­sa­mos­sa ollaan tar­vit­taes­sa val­mii­ta sul­ke­maan koulut – osa kou­luis­ta on oh­jeis­ta­nut ot­ta­maan kou­lu­kir­jat kotiin mukaan

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseen on varauduttu Kuusamossa kouluissa.

Meriläinen painottaa, että vielä tällä erää on keskiössä normaali koulunkäynti.
Meriläinen painottaa, että vielä tällä erää on keskiössä normaali koulunkäynti.
Kuva: Mikko Halvari

Ympäri Suomen on tehty päätöksiä tai käyty keskusteluita koulujen sulkemisesta ja siirtymisestä etäopetukseen. Kuusamossa asiasta keskusteltiin perjantaina rehtoreiden kesken.

– Kuusamossa ei suljeta vielä kouluja, mutta tilannetta seurataan koko ajan. Kaupunki menee tällä hetkellä valtakunnallisen ohjeistuksen mukaan. Kun tulee tarkempaa oheistusta, reagoidaan saman tien, kertoo vs. sivistystoimenjohtaja Tomi Meriläinen.

Meriläisen mukaan Kuusamossa ei esimerkiksi ole annettu yhteistä ohjeistusta siihen, että oppilaiden pitäisi ottaa koulukirjoja mukaan kotiin.

– Osa kouluista on antanut käskyjä ottaa kirjoja kotiin mukaan. Varmistellaan asioita, että hommat hoituu, jos kouluja menisi kiinni.

Rehtoreiden palaverissa mietittiin muun muassa sitä, että jos kouluja menee kiinni, miten sitten toimitaan.

– Sittenhän oppilaat ja opettajat tekevät etätyötä samoin kuin oppilaat. Sitten opiskellaan meidän sähköisten välineiden kautta. Siellä on Wilmaa ja Google-ympäristöt esimerkiksi.

Meriläinen painottaa, että vielä tällä erää on keskiössä normaali koulunkäynti.