Kun puolueet asettavat ehdokkaitaan edessä oleviin vaaleihin, he luonnollisesti ottavat huomioon edellisissä vaaleissa ehdokkaiden saamat äänimäärät. Näin on epäilemättä tehnyt myös Kuusamon keskusta asettaessaan ehdokasta viime valtiollisissa vaaleissa.
Päätös tehdään yleisesti joko jäsenvaalin tai päättävän puolueen valtuuston päätöksellä. Uskon, että siellä on keskusteltu vakavasti, kummalle laitetaan suurempi paino kunnallisvaaleissa saadulle äänimäärälle, vai poliittiselle kokemukselle.
Missä määrin ratkaisuun on vaikuttanut se, että Matti Heikkilä itse on Kuusamon Keskustan puoluehierarkiassa varsin merkittävässä asemassa, en osaa varmuudella määritellä, mutta uskoisin, että tällä tosiasialla on ollut päätökseen vaikusta.