Seppo Ervastin kirjoitus Koillissanomissa 29.10.2020 Kannattaako seiniin rakastua. Porkkatörmä.
Seppo Ervasti toteaa että hänelle on asiasta jäänyt sellainen kuva, että kaupungin johto on menetellyt niin kuin vanha kunnon byrokraatti joka arveli, että kun en tee mitään, niin enpä tee virhettäkään, aika asian hoitaa.
Seppo Ervasti muistaa varmaan Veikko Pohjolan sanoneen:
– Kun tulee hankala esitys pistetään asiapaperi alimpaan pöytälaatikkoon. Aika hoitaa tehtävän ellei kukaan tule asiapaperia penkomaan.
Valitettavasti tätä käytäntöä vieläkin toteutetaan. Muistutan nykyjohtoa esittämästäni valokaapeliesityksestä, jonka tein kirjallisena yhdeksänkymmentäluvun lopulla.
Esittämäni asia on vieläkin hoitamatta. Aiheesta on Ilkka Tammi toistuvasti kirjoittanut Koillissanomissa.
Toteaisin ko. asiasta. Kuusamossa ei ymmärretä digitalisaation merkitykseen tulevaisuudessa, vaan kuunnellaan Pekka Kantolan ajatuksia 5G-verkon mahdollisuuksista.