Tommi Kinnunen herättelee yleisradion kolumnissaan huomaamaan sen kuinka eri tavoin samat asiat voidaan elämässämme kehystää.
Hän kelailee millainen valtti kulttuurillemme ja itsetunnollemme voisi olla se, että kykenisimme näkemään ympäristömme, luonnon ja kulttuurimme tärkeinä ja ulkoapäin aivan suurenmoisina asioina.
Kinnunen pohtii kuinka helppoa ruuhkamaailman asukkien on ihastua tyhjyyteen, jonka usein nimitämme alakuloisella tavalla autiudeksi – joka voisi kuitenkin olla tilaa. Hän kertoo allekirjoituksessaan, että ainoastaan Koillismaalla on hänen mukaansa oikean näköistä metsää.
Pienimmätkin asiat, kuten marjat – ja suuremmatkin, kuten luonto tai puhtaus ja suhteellisen pienet tuloerot jäävät Kinnusen mukaan kansallislaulun voihkeen jalkoihin, joka on hänen mukaansa kansakunnalle, "odotusta, sillä maamme kukoistus ehkä vielä joskus puhkeaa kuorestaan.
Kinnunen pohtii, miksi oma kielemmekään ei kelpaa huomioiden yhä etenevän englannin edetessä, vaikka hänen mukaansa juuri omalaatuinen "myy". Toki myös juuri kielen avulla suomalaisuus rakennettiin, mihin hän viittaa jo unohtuneeseen ylpeyteen siitä, että oopperaakin on esitetty suomen kielellä.
– Siinä, missä me näemme sääskienkiusaaman erämaalammen, koulutettu intialainen nainen huomaa hiljaisen ja luonnonkauniin paikan, ja on valmis maksamaan paljon päästäkseen nauttimaan sen äänettömyydestä, Kinnunen havainnollistaa toisen näkökulmaan asettumista.
Kinnunen viittaa myös huonosti hoidettuun ympäristön esilläpitoon todeten esimerkiksi kuinka Järvi-Suomi on päästetty pusikoitumaan, eikä auton ikkunasta näe vettä.Kirjoituksensa Kinnunen päättää kysymykseen.
– Miettikää: jos meillä ei olisikaan autiota, metsäistä ja tyhjää, vaan rauhallista, kaunista ja puhdasta? Entä jos kaamos olisikin valtti?
Kinnnen ilmoittaa vielä lopuksi allekirjoituksessaan, että ainoastaan Koillismaalla on hänen mukaansa oikean näköistä metsää.
Tommi Kinnusen kolumni löytyy tästä linkistä .
