Maanantaina kello 14 mennessä Oulussa todettiin viisi uutta koronavirustartuntaa. Määrä on viime aikojen keskiarvoihin verrattuna pieni. Oulun kaupunki kertoo tartuntatilanteesta päivittäistiedotteessaan.
Tartunnat ovat peräisin perheiden sisältä ja työpaikoilta. Vain yksi tartunnoista on peräisin tuntemattomasta lähteestä.
Maanantaina karanteeniin on asetettu 41 henkilöä. Ilmi on tullut yksi uusi joukkoaltistuminen, joka oli Oulun kansainvälisellä koululla. Terveysviranomaiset ovat yhteydessä jokaiseen altistuneeseen henkilökohtaisesti.
Oulussa koronan 14 vuorokauden ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden on 89,1. Pohjois-Pohjanmaalla 14 vuorokauden ilmaantuvuusluku on 65,2.
Uusien tartuntojen määrä on viime päivinä kääntynyt laskuun. 14 vuorokauden Ilmaantuvuus on tasaantunut ja osoittaa merkkejä hitaasta laskusta.
Oulun kaupunginsairaalassa on hoidossa 5 koronapotilasta. Oulun yliopistollisessa sairaalassa on hoidossa 7 koronapotilasta. Sairaalahoidon tarpeessa ei ole suurta muutosta.
Oulun kaupungin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen päivittäin ilmoittamat luvut eivät suoraan täsmää toisiinsa. Tämä johtuu erilaisesta tavasta tilastoida ja ilmoittaa lukuja. THL:n luvuissa voi olla mukana tartuntoja useilta päiviltä. Oulun kaupunki ilmoittaa kunakin päivänä iltapäivään tai alkuiltaan mennessä todetut tartunnat.