Eduskuntavaalien ehdokasasettelun myötä politiikan lasikatto heijastui taas rumasti näkyviin.
Kalajokinen vihreiden kansanedustaja Hanna Halmeenpää ilmoitti vuoden alussa, ettei ole ehdolla vaaleissa. Hän kertoi Vihreä lanka -lehdelle kokevansa, että kansanedustajan tehtävän ja perhe-elämän yhdistäminen on tällä haavaa hankalaa.
– Elämme parhaillaan täyteläistä aikaa, jossa kaksi päivittäin läsnäolevaa vanhempaa on tarpeen huolehtimaan neljän alaikäisen lapsemme sujuvasta arjesta ja perheen elämänmenosta. Tässä kohtaa sille on viisasta raivata tilaa, Halmeenpää sanoo lehden haastattelussa.
Ymmärrän tämän täysin. Vanhemmuus on elämän tärkeimpiä asioita ja vanhemman täytyy olla läsnä.
Mutta sitten en kuitenkaan ymmärrä. Se on jännä homma, että miehenä politiikan eturivissä oleminen onnistuu, vaikka olisi pienet lapset. Kun Jyrki Katainen valittiin pääministeriksi vuonna 2011, hänellä oli kaksi pientä tytärtä.
Alexander Stubbilla oli kaksi alaikäistä lasta hänen ollessaan pääministerinä. Paavo Arhinmäki tuli isäksi ministerinä ollessaan ja sai sittemmin toisenkin lapsen.
Vielä 1960-luvulla isä saattoi sanoa, ettei tuota tyttöä kannata kouluttaa, kun se menee kuitenkin naimisiin. Tänä päivänä tuollaiset kommentit tuntuvat olevan valovuoden vanhoja. Mutta eivät ne sitten kuitenkaan ole.
Yhä jotkut ajattelevat, että naisille politiikka on sallittua vasta sitten, kun lapset ovat jo tarpeeksi isoja.
Tähän malliinhan puhuttiin toissa eduskuntavaalien alla, kun Ulla Parviainen oli ehdolla jäsenvaalissa. Naiset tulivat sanomaan hänelle, etteivät äänestä häntä. Syyksi kerrottiin, että hänellä on niin pieni lapsi ja hän on liian nuori. Viime vaaleissa molemmat viat olivat korjaantuneet.
Parviaisen vuonna 1999 syntynyt tytär koettiin jo tarpeeksi isoksi, joten koillismaalaiset saattoivat äänestää äidin tekemään työtä toisella paikkakunnalla.
Parviainen muuten kertoi Koillissanomien välissä tuolloin julkaistussa vaalilehdessään, että kaikki onnistuu pienen lapsen äidiltäkin, kun tukena on paljon ydinperhettä laajempi perhe. Hän sanoi lähipiirinsä turvanneen mahdollisuuden osallistua poliittiseen toimintaan.
Kaikilla samaa tukea ei ole tarjolla. Eduskunnassa on tänä vuonna mietitty kahdessa eri työryhmässä, miten siitä tulisi perheystävällisempi työpaikka. Käyttöön on jo saatu imetyshuone.
Pienten lasten äitien lisäksi myös isät kertoivat eduskunnan tutkimuksessa hankaluuksista perheen ja edustajan työn yhdistämisessä. Kun varsinkin pienten lasten vanhempia kalvaa jo valmiiksi jatkuva riittämättömyyden tunne, vaativaan työhön yhdistettynä tilanne voi käydä liian raskaaksi.
Ympäristön suhtautuminen voi olla se, joka ratkaisee, mihin suuntaan vaaka kääntyy.
Koillismaalla viime viikonloppuna kiertänyt keskustan perheministeri Annika Saarikko on esimerkki siitä, että äiti voi olla mukana eturivin politiikassa. Saarikon mies ja 4-vuotias Aarni-poika olivat mukana puhetilaisuuksissa.
Hyvä, että Saarikko uskaltaa rohkeasti ottaa perheensä mukaan – varsinkin kun hän viime syksynä sai sillä kohun aikaan. Saarikon poika käväisi puhetilaisuudessa ja julkinen paheksunta alkoi.
Ajan muuttumisesta kuitenkin kertoo, että vastakohu oli alkuperäistä suurempi.
Edessä saattaa olla aika, jolloin naiselle kunnianhimo uransa edistämiseen on yhtä sallittua kuin miehellekin.