Juuri nyt: Posion käyttöön ottama valiokuntamalli lisännyt avoimuutta ja yhteistyötä – Kunnanjohtaja: "Päätöksiin sitoudutaan porukalla, tämä on demokratiaa parhaimmillaan"
Joko luit: Kun Antero Veteläisen, 91, penkki varastettiin, ei mies jäänyt pyörittelemään peukaloitaan harmistuksissaan – hän teki tilalle kaksi uutta
Päätoimittajalta: Omaperäisyyden korostaminen on pienten kylien elinehto – kyllähän sinäkin tiedät Puolangan pessimismin tai Siikalatvan siemenet?
Mainos: Tutustu Koillissanomat Digiin eurolla kuukausi - tilaa tästä
Konsertit
Orkesteri ja kuoro soivat juhlavasti – pääsiäiskonsertti keräsi kirkon täyteen
Dannyn ja Armin moraalia vartioitiin Kuusamo-hotellilla 1980-luvulla – nyt Dannyn show nähdään viimeistä kertaa Kuusamossa: "Se ei ole mikään Kuusamon ohiajo"
Taivalkoskelainen Lauri Turpeinen ja posiolainen muusikko Pami Karvonen esiintyvät Taivalkosken kirkossa sunnuntaina – konsertit myöhemmin myös Posiolla ja Käylässä
"Yleisö on se, mikä saa minut aina syttymään yhä uudestaan" – Vuodesta 1977 keikkaillut diskokuningatar Eini Kuusamotalon lavalla lauantaina –
Jouko Pätysellä on ollut 40 vuoden ajan menoa maanantai-iltaisin – viikon päästä asiaan tulee muutos, kun Kuusamon Mieslaulajat lopettavat toimintansa: ”Kyllä se tietysti pikkuisen haikealta tuntuu”
Perjantaina otetaan käyttöön Kuusamon uusi tapahtuma-alue: oululaisen Group Calabassen musiikissa yhdistyvät suomalaisen kansanperinne ja länsiafrikkalaiset rytmit
Isä antoi kitaran käteen 8-vuotiaalle, mutta vasta kesä ennen viimeistä lukiovuotta oli käänteentekevä – nyt nuori kitarataituri konsertoi Kuusamossa jo toistamiseen